22.2.2018

22.2.2018

torstai 2. syyskuuta 2010

ME KAIKKI ODOTAMME HEIDIÄ...

Tänään on torstai ja 2. päivä syyskuuta. Aurinko paistaa jälleen  lähes pilvettömältä taivaalta ja asteita on +12. Erittäin kaunis ja kuulakas sää.

Minulla on tänään hieroja ja odotan taas innolla pääseväni hyviin käsiin. Sieltä tullessani olen kuin kolmannessa taivaassa, sillä olo on niin autuas.

Enpä ole vielä jaksanut kutoa mitään, mutta pää on jo täynnä suunnitelmia tulevista neuleista. Ensin toki pitäisi...huom. siis pitäisi saada valmiiksi minun kaksi villatakkia, joista edelleen puuttuvat vain hihat ja viimeistelyt. Mutta onhan tässä päiviä ja allakasta saadaan lisää. Eiköhän tämä antibioottikuuri jo ala vaikuttamaan ja vie myös tuon väsymyksen pois, jos muistaa levätäkin välillä. No, siitähän muistuttaa sitten taas omat silmäni, jotka luppaavat kiinni, että on ihan pakko mennä lepäämään ja unten maille.

Mutta pitemmittä puheitta ja kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, niin laitan tähän jotain kuvia ja samalla toivotan teille kaikille, rakkaat ystävät, oikein mukavaa ja kuulakasta torstai päivän jatkoa! Pitäkää itsestänne huolta!
                      Me kaikki odotamme Heidiä...(he huutavat kaikki)
                     ...ylärivistö...
                     ...ja alarivistö lähempää yhteiskuvassa...
                      ...kukat kuihtuu...vaan rakkaus ei...
   ...ja tässä on rakkaalleni kutomat sukat Nalle aloevera langasta...
...ja tässä lepäävät kaikki rakkaamme:Jesse, Cindy, Justina, Unelma ja Rosalinda enkeleiden keskellä...
                                  ...he ovat aina kanssamme.
 

11 kommenttia:

  1. Nätit sukat sait neulottua ja mukavan malliset.
    Meillä on pilvistä ja sadetta lupaili säätiedotus.
    Oli hyvä hetki pestä sauna ja pesuhuone, kun ei tuo ulkoilusää oikein houkuta, jos sade alkaa.
    Mukavaa päivänjatkoa teille molemmille.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos kommentistasi, Hilkka! Täällä paistaa aurinko vieläkin. Leppoisaa päivän jatkoa sinne teille molemmille!

    VastaaPoista
  3. Täällä pohjoisessa lämmintä vain +8,6 astetta ja pilvipoutaa.
    Heidillä on paljon siskoja ja veljiä seuranaan kun hän saapuu.
    Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  4. Oikein nätit sukat!Ja ihania nukkeja odottamassa
    uutta siskoa!Mukavaa torstai päivää!!!)))

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kiitos, kommenteistanne, Tarikka ja vesimiesneuloo! Mukavaa päivän jatkoa teille molemmille!

    VastaaPoista
  6. Parane pian, kyllä se antibiootti minua ainakin väsyttää, mutta lepäile, ja anna rakkaasi hoitaa.
    Voi miten komeat sukat teit!

    Kylläpä Heidillä on komppania kavereita odottamassa.
    Erikoinen tapa, on tuo ,että tuhkauurnat (ilmeisesti) on sisällä lemmikeistä.. mutta kun ajattelen asiaa, se on hyvä, siinä ne kaikki on lähellä ja kotona ..hyvä näin :D

    Ihanaa leppoisaa iltaa perheesi parissa :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentistasi, seijastiina! Eiköhän tuo antibiootti jo ole alkanut vaikuttamaan.Toivottavasti!
    Juu, Heidillä on komia komppania odottamassa häntä ja Heidi joutuu heti salamavalojen välkkeeseen kun saapuu. Mukavaa illan jatkoa!
    Niin, ajattelimme juuri sitä, että kaikki nämä rakkaamme ovat aina meidän mukana, missäpäin sitten olemmekin. He ovat aina kanssamme!

    VastaaPoista
  8. Ihana kuva nukeista ja pehmoleluista, jotka odottavat Heidiä seuraansa. Meidän koiramme on haudattu nykyisen kotimme pihamaalle emmekä saa mukaamme kuin muistoja sitten kun muutamme.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentistasi, Huopatossunen! Me ajattelimme, että tämä viiden tiimi kulkee aina mukanamme missä milloinkin sitten olemme. Leppoisaa illan jatkoa! Täällä tuulee aika kovin ja asteita on +12.

    VastaaPoista
  10. Tuon malliset sukat pysyvät hyvin jaloissa vaikkas menis pitkävartisilla kumppareilla lujaa.
    OI, neuleiden suunnitteluhan on sitä mukavinta puuhaa.
    Kauniita unia!

    VastaaPoista
  11. Kiitos, kiitos kommentistasi Tarina!Juupajuu, olen kirjoittanut ylös jo, mitä pitää kutoa Heidille ja niitä on paljon...
    Mukavaa perjantain viettoa sinulle!

    VastaaPoista

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...