22.2.2018

22.2.2018

perjantai 26. lokakuuta 2012

ELÄMÄ JATKUU HISSUKSEEN ETEENPÄIN...

Tänään on perjantai ja 26. päivä lokakuuta.  Maa on saanut ensimmäisen valkoisen peitteensä ja taivaalla leijailee uhkaavasti paksuja pilviä kuin ennustaen lisää lunta. Sää on kirkas ja asteet nollassa. Linnut lentelevät kuin hämmästelleen kun enää ei löydykään hyönteisiä eikä matoja ruuakseen. Mutta elämä jatkuu niin ihmisillä kuin eläimilläkin tuolla luonnossa. Koivut ovat jo lähes kaikki paljaita kuin odottaen pitkää talviuntaan ja keräten voimia jälleen uuteen kevääseen tuomaan meille kaikille iloa ja värikkyyttä.


Nyt olen nukkunut omassa sängyssäni jo kaksi yötä ja hyvin on mennyt, joten siispä elämä jatkuu ja aina uudet kujeet mielessäin.

Minulta jäi kesken Turkista tuomalleni Tinolle pusero ja siitä puuttui vain pienenpieni osa hihansuista, joten eilen sain senkin jo valmiiksi ja Tinokin on onnellinen uudesta puserostaan.
 Tällaisen puseron kudoin Tinolle ennen sairaalaan joutumistani...


 ...ja tällaisen suloisen vauvanuken Lissin sain rakkaaltani...
 ...hääpäivälahjakseni...
 ...kun en välitä kullasta enkä timanteista...


 ...vain näistä ihanista nukeista...
 ...Kevin ja Steffi...sekä lapsensa
...Tommy ja Evi, jotka myös sain hääpäivälahjakseni rakkaaltani...kiitos rakas!

Mutta nyt toivottelen teille kaikille täällä kävijöille oikein ihanaa viikonloppua!

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

MENI PUHEKYKY JA VOIMAT

Tänään on keskiviikko ja 24. päivä lokakuuta. Välillä sataa vettä ja välillä paistaa aurinko asteiden ollessa vain +7. Maisema ikkunasta katsottuna on ankea, kun kova tuuli riepottelee vielä viimeisiä koivuissa olevia keltaisia lehtiä maahan. Tämä kaikki ankeus kertoo meille, että talvi tekee tuloaan. Siispä toivottakaamme talvi tervetulleeksi ja myös ihana joulu ja joulun valot!

Mutta kuten otsikostakin voitte lukea, niin minulla on ollut kovia koettelemuksia, kun sunnuntai aamuna en herännyt lainkaan. Silmäni olivat kiinni enkä reagoinut mitenkään eikä tullut edes ääntä. No, siinä ei auttanut muu kuin soittaa kiireemmiten ambulanssi ja sillä kovaa vauhtia pillit huutaen kohti keskussairaalaa. Siellä sitten ensiapuun ja kaikenlaisten kokeiden ottamista, joista en oikein tiennyt mitään enkä voinut edes puhua No, keskussairaalassa sitten todettiin, että minut siirretään aivohalvausosastolle, jossa vietin letkuissa ja koneen seurannassa 3 vuorokautta, mutta josta tänään pääsin jo kotiin. Eilen oli hääpäivämme, jota varten olimme varanneet kakunkin, mutta sen päivän vietin vielä osastolla. Tänään pääsin pois ja joimmekin heti rakkaani kanssa kakkukahvit ja kyllä maistuikin hyvältä kaiken kokemuksen jälkeen. Mutta nyt on kaikki hyvin paitsi että se viheliäinen tulehdus jälleen iski minuun, mutta onneksi kotona on antibioottia, joten sain heti avun. Nyt nautin täällä Väinönlinnassamme ja hissuttelen hiljakseen eteenpäin. Voin vain todeta, että koville se otti, mutta elämä hymyilee jälleen.

Tällaista tällä kertaa ja toivotan teille kaikille oikein ihanaa viikon jatkoa!
Katse kohti taivasta ja kiitos Taivaan Isälle, että elämäni jatkuu!

maanantai 15. lokakuuta 2012

KOTIINPALUU JÄLLEEN KOITTAA...

Tänään on maanantai ja 15. päivä lokakuuta. Aurinko paistaa ja asteita on +29 ja taivas on aivan pilvetön. Mutta tänään on myös viimeinen, ihana päivämme täällä kauniissa Alanyassa. Niin se kaksi viikkoa vaan vierähti nopiasti ja ihanaa on ollut ja paljon on nähty ja koettu ja saatu ystäviäkin.

Mutta onneksi olen ottanut paljon, paljon kuvia, jotka ovat ihanista ihanimpia muistoja. Nyt siis huomenna kotia kohti ja uudet kujeet jälleen mielessä.

Mutta tällaisia kuvia on vielä:





 
Nyt näyttää nettiyhteys olevan erittäin huono, joten toivotan teille kaikille oikein mukavaa uutta viikkoa!

lauantai 13. lokakuuta 2012

KALE-KUKKULAN TUOLLA PUOLEN...

Tänään on lauantai ja 13. päivä lokakuuta. Päivä on jälleen aurinkoinen ja luvassa on +28 astetta. Täällä on nyt hiljaisempaa, kun ihmisiä lähtee viikon loman jälkeen jo kotia kohti. Meillä on vielä tai oikeastaan enää tämän päivän jälkeen kaksi kokonaista päivää ja sitten nousemme yläilmoihin sinivalkoisin siivin. Lapset ovat täällä nauttineet täysin, sillä altaalta on kuulunut iloisia riemun kiljahduksia. Täällä onkin aika paljon lapsiperheitä ja saksalaisia lomailemassa.

Mutta me lähdemme tänään taas toisaalle päin, kun on jo käyty tuolla Kale-kukkulan tuolla puolen eli toisella puolella, jossa oli myös paljon hotelleja ja ihania rantoja. Ja suihkuja täällä on paljon rannalla, joten peseytyminen on hyvin helppoa. Kaikenkaikkiaan tämä loma on ollut aivan ihana: aurinko on paistanut ja ihmiset ovat ystävällisiä ja hyvä ruoka, vaikka en voikaan sitä kaikkea työntää suuhuni, mutta ainahan voi syödä silmilläänkin.

Näin kaunista oli täällä eilen toisella puolen Kale-kukkulaa:

















Ja nyt toivottelen teille oikein mukavaa viikonloppua!

perjantai 12. lokakuuta 2012

ALANYAN KAUNEUS JATKUU...

Tänään on perjantai ja 12. päivä lokakuuta. Aurinko paistaa jälleen pilvettömältä taivaalta ja elämä hymyilee ja lämmintä on +28 astetta.

Aamupala on syöty ja nyt sulattelemme seuraavaan ateriaan asti täällä sisällä ja sitten syötyämme hieman vahvemmin, me taas porhallamme, mutta tällä kertaa länteenpäin eli kukkulan tuolle puolen. Mielenkiintoista!

Mutta nyt lisää kauniita kuvia:

 kauniita rakennuksia...

 ...ihania rantoja...

 ...vuoria...
 ...kauniita kukkia...



 ...erikoisia puita...

 ...ja palmuja...

Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa viikonloppua ja uusia kuvia uusien kujeiden kera luvassa!

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...