22.2.2018

22.2.2018

lauantai 30. huhtikuuta 2011

HAUSKAA VAPPUA - GLADA VAPPEN - HAPPY MAY DAY

Tänään on lauantai ja 30. päivä huhtikuuta. Asteita on +9. Taivas on vetäytynyt harmaan pilven peittoon ja voihan sieltä hienoista sadettakin tupsahdella taivaalta, mutta sehän tekee vain hyvää luonnolle ja herättää varmasti ihmisetkin. Ja nyt paistaakin taas aurinko armas!


Me kävimme eilen saunassa ja saunan jälkeen joimme toki saunakahvit kakun kera. Kakkua jäi vielä tälle päivällekin, mutta Pappa lupasi ostaa vielä toisenkin kakun, jotta olisi vielä huomennakin. Minä olen nauttinut shoppailun tuloksista ja teen amigurumia, mutta on vaikeaa tehdä näillä nivelrikkoisilla käsilläni, vaan periksi en anna. Ja sainhan minä jo sen toisen valmiiksi ja toinen on jo aloitettuna. Siis tämä:

             Tällaisen porokuvion tein kynsikkäisiini toisella puolelle...
            ...ja kämmenpuolelta on tällainen


Mutta siis toisesta on vasta ranneosa valmiina ja nyt aloitan kuvion ja peukalokiilan samalla kertaa, joten se jos mikä vaatii hiljaisuutta ja keskittymistä. Mutta kyllä minä sen toisenkin valmiiksi saan. Ja sitten alkaakin olla taas sukkien vuoro ja niihinkin on kuvio valmiina...poro...no ei...


Tässä me siis vietämme vappua kaksistaan...kaksi vanhaa, vanhaa varista, nuokkuu aatoksissa aidan laidalla...nuoriso on nääs Linnanmäellä. Ja Linnanmäkihän on tunnetusti lasten ja nuorten suosiossa ja miksei joidenkin aikuistenkin, mutta ei ainakaan minun.


Nyt toivottelen teille oikein mukavaa vappua ja kesähän on jo tullut, vaikka hieman koleaa onkin! Mutta onneksi ei ole liian kuumaa!

11 kommenttia:

  1. Hienot kynsikkäät, mukavaa vappua :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Neferi! Mukavaa vappua myös sinne teille!

    VastaaPoista
  3. Kauniit kynsikkäät :). Iloista vappua teille kaikille ja Sirulle rapsutukset.

    VastaaPoista
  4. Iloista vappua Sirulandiaan, halauksin Hilima

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kiitos Huopatossunen kommentistasi! hauskaa vappua myös teille kaikille!

    VastaaPoista
  6. Kiitos, kiitos kommentistasi Hilima! Hauskaa vappua myös teille kaikille!

    VastaaPoista
  7. Mahtavat kirjoneule kynsikkäät WoW!
    Täällä hitusen etelämmässäkin on ollut kellarin kolea keli ja huimia sadekuuroja.
    Aamukahvella ollessa avoin akkuna kolahti kiinni auki pamahtaen ja sitten ropisi siihen tyyliin, jotta luulin ihan rakeita tulevan taivaalta alas, mutta oli vain juuttaanmoinen kuuro.
    Wallatonta Walpuria Sirulandian vareksille!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentistasi Tarina! Näköjään minäkin osaan kirjoneuletta, vaikka luulin toisin! Täällä on aurinko paistanut, mutta tuulee koleasti ja pyykit kuivuu hyvin ulkona. Iloista valpuria sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kauniit kynsikkäät!
    Iloista vappua Sirulandiaan!

    VastaaPoista
  10. Kiitos, kiitos kommentistasi vesimiesneuloo! Oikein hauskaa vappua myös sinne teille kaikille!

    VastaaPoista
  11. On kyllä hienot kynsikkäät! Mistä sait ohjeen, vai päästäsikö keksit? Kun olen jo vähän aikaa etsinyt porokuvioa lapasiini... taisiis sitä ohjetta...

    VastaaPoista

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...