22.2.2018

22.2.2018

lauantai 28. huhtikuuta 2012

ONNISTUNUT SAUNAREISSU

Tänään on lauantai ja jo 28. päivä huhtikuuta. Asteita on +10 ja tosi kylmä tuuli puhaltelee pilvet auringon eteen. 
Eilen oli meillä saunapäivä ja kylläpä onkin nyt hyvä sauna, oikein erinomainen. Siksi sanon, että erinomainen, koska nyt ei enää tarvi palella saunassa, kun nääs meillä on ollut kaikenlaisia saunoja. Nyt ei tarvinnut heittää kiukaalle kuin pikku tilkka vettä, niin meikämamman nahkakin punoitti. Oli ihanaa olla saunassa pitkästä, pitkästä  aikaa. Minä kun olen oikein himo saunoja ja ensi kerralla on sitten vastakin mukana, joten sitten lihakset saavat kyytiä. No, juu, onhan minulla verenpainettakin, mutta menin heti saunan jälkeen lepäämään, niin johan pulssikin hieman rauhoittui.
Eilen ihmettelin myös tässä koneeni ääressä, kun kuulin jonkinlaista jylinää ja sitten pimentyi. Katsahdin ulos ja mitä näinkään! Siellähän satoi ja tuuli kovin ja Ukkos Herrahan se siellä jo kolautteli.Olipa outo tunne! Mutta sehän tietää vain, että kesähän se sieltä taas tulee ukkosineen ja sateineen. Mutta eipä vielä ole oikein lämmintä ollut, vaikka huhtikuukin on jo pian lopussa. Mutta jospa sitten toukokuussa saisimme jo nauttia lämpimistä päivistäkin! Sitä vaan ehti tottua jo viiden kuukauden aikana Espanjan ja Brasilian lämpöön, että ei oikein osaa pukeutua täällä kylmässä Pohjolassa. Mutta kaikesta viisastuu, kun kerran palelee tarpeeksi, niin seuraavalla kerralla on jo enemmän vaatetta päällä.
Rakkaani paloittelee tuolla kyökin puolella punajuuria ja porkkanoita uuniin haudutettavaksi kera karjalanpaistin, jota saamme pitkästä aikaa nauttien syödä.
Mutta tänään siis puhalsi hyvin kylmä tuuli +10 asteen lämmössä ja puhalsi läpi luihin ja ytimiin. Silti porhalsimme ulkona katsellen kaunista luontoa.




Näin kaunista löytyy täältä Suomestakin.
Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa viikonloppua!
 

torstai 26. huhtikuuta 2012

IHANAA PÄIVÄÄ KAIKILLE!

Tänään on torstai ja 26. päivä huhtikuuta. Sade ropisee ikkunanlautaan ja harmaa pilviverho peittää taivaankannen. Asteita on +6, mutta linnut laulavat ja rakentavat pesäänsä. Pian loppuu tämäkin kuukausi ja alkaa jo toukokuu eli kesä tulee sittenkin tänne Suomeen. Tosin Torreviejassa on asteita +21...+25, joten sinne sydämeni kaipaa yhä.
Eilen teimme matkaa etelään ja aamu usva oli niin kaunista katseltavaa. Ilta usva on niin aavemaista, kun on pimeää, mutta aamu usva on niin kaunista, kun aurinko nousee ja lämmittää kylmää maata, josta nousee höyryä.
 Niin taiteellisen kaunista usvaa aamulla varhain...
 ...kun aurinko nousi...
 ...tällaisen läpi me ajoimme...
 ...mutta ah, niin kaunista kaikki luonto oli...



 ...ja kun ajelimme takaisin, niin  aurinko paistoi...

 ...ja elämä hymyili kilpaa auringon kanssa...

...ja joitakin valkoisia pumpulipilviä leijaili taivaalla aivan kuin näyttääkseen meille tietä kotiimme Väinönlinnaan.

Mutta tänään sade ropisee muutamin pisaroin ikkunanlautaan vasten, joten nyt on hyvä päivä aloittaa kutominen.

Nyt toivottelen teille kaikille oikein ihanaa päivän jatkoa!

maanantai 23. huhtikuuta 2012

TULEHDUS JÄLLEEN SELÄTETTY...

Tänään on maanantai ja 23. päivä huhtikuuta. Aamulla paistoi aurinko, mutta nyt pilviverho on peittänyt auringon ja pudottelee hieman sadepisaroitakin. No, sehän tietää myös, että kesäkin on tulossa.
Jälleen...taas iski tuo viheliäinen tulehdus ja niin rajusti, että ajattelin, että en selviä enää tästä, mutta hei, minähän elän. Onneksi nyt oli antibioottia kotona, joten sain avun tosi nopeasti ja nyt olenkin sen jo selättänyt ja voiton puolella, joten elämä hymyilee jälleen. No, olenhan tottunut jo tähän 4-5 viikon välein tulevaan tulehdukseen. Sitten ei muu auta kuin ottaa taas viikon antibioottikuuri ja se on siin.
Mutta kaikesta huolimatta olen erittäin onnellinen, sillä minulla on paljon asioita, joista voin olla kiitollinen ja onnellinen.
Olipa kiva käydä liiterissäkin ostoksilla ja onpa se muuttunut tämän vuoden aikana.
Nukkehuonekin alkaa jo olla kunnossa ja langat on paikoillaan, joten ei muuta kuin voimia minun kätösiini ja puikot heilumaan. Onhan tässä 40 nukkea ja 30 ötökkää, joille voin tehdä kivoja vaatteita. Pitänee kait alkaa pienimmistä nukeista se vaatteiden tekokin.


 Nämä yllä olevat on tehnyt rakas tyttäreni...

Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein ihanaa ja aurinkoista päivän jatkoa!

lauantai 21. huhtikuuta 2012

VÄINÖNLINNA AVAUTUU HIEMAN ...

Tänään on lauantai ja 21. päivä huhtikuuta. Päivä on ollut pilvinen ja noin +4 astetta näyttää mittarimme.
Nyt kirjoitan tätä viestiäni täältä Väinönlinnasta, jonne saavuimme eilen vajaa kolmen tunnin ajon jälkeen. Oli ihanaa tulla kotiin!
Olemme nyt olleet Suomessa vain kolme viikkoa ja nyt olemme jo muuttokuorman ajaessa takanamme saapuneet tänne ihanaan Väinönlinnaan. Täällä on niin hyvä hengittää!
Tänään olemme laitelleet paikkoja kuntoon ja kaikissa viidessä ikkunassa on jo verhotkin paikoillaan. Meillä on tosi ihana ja iso makuuhuone, jollaista ei ole aiemmin ollut ja kaikki muutkin huoneet ovat hyvin tilavia ja hyvin suunniteltuja. Mutta tällaisia kuvia nappasin tänään:
 Mustia säkkejä...niitä aina tarvitaan...mutta mitä ne sisältää...
  ...no, lankoja...lankoja...ja lankoja...tietenkin...
 ...Heidikin on löytänyt oman paikkansa auringossa...
 ...Torreviejasta tuotu kaunis panta päässään...ja niitä on paljon...
 ...ja nämä neloset ovat päässeet ylimmälle hyllylle...Siru, Mari, Sari ja Taru...
     ...nelosia seuraa Petteri, Petra, Iina ja Igor...
 ...sitten on Samantha, Elisabeth, Lissu ja Essi...edessä Ida ja Ada...
 ...Jonathan, Milla, Säde ja Suvi...
 ...sekä tietenkin vanha Nalle Vaarimme.

Mutta nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa viikonloppua ja pitäkää itsestänne huolta!

torstai 19. huhtikuuta 2012

BRASILIAN IHANIA MUISTOJA

Tänään on torstai ja 19. päivä huhtikuuta. Aurinko paistaa ja asteita on vain +3, mutta toki se siitäkin vielä lämpenee joka päivä.
Täällä olemme juu laatikoiden keskellä ja saamme etsiä, minne jalan laittaa, kun tavaraa näyttää olevan paljon, vaikka ei todellakaan ole juuri mitään.
Minun käteni vaativat jo puikkoja ja lankaa, mutta ei, ei ja ei!
Minun sydämeni sanoo, että lepäile vaan, mutta kun ei malttais. Totuus kuitenkin on, että sydämessäni on jotain vialla, vaikka täällä ei niin sanottukaan, mutta sydänfilmi sen paljasti Brasiliassa asti. Olen sen toki aavistellutkin jo kauan aikaa, mutta kun ei ole aikaa tutkia paremmin, niin onneksi Brasiliassa oli aikaa, kun menin tai jouduin ensiapuun. Mutta sieltä tuli hyvä apu ja hyvät neuvot, jotka ovat kultaakin kalliimmat.
Aina vaan ajatukseni lentävät kaukaiseen, ihanaan Brasiliaan ystäviemme luokse, jossa saimme viettää ihanaa aikaa, kiireetöntä ja nautinnollista aikaa yhdessä. Nyt kun lähden täältä keskuudestanne jonain päivänä, niin lähden täältä todellakin hyvin, hyvin onnellisena, koska sain tavata rakkaat ystäväni Brasiliassa, joiden kanssa on pidetty yhteyttä jo yli 50 vuotta. He ovat todellisia ystäviä!
Ja tämä kuva tuli esille, josta myös näkyy onnellisuuteni:
 Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa torstai päivän jatkoa! Minä palaan tänne taas, kun jaksan!

maanantai 16. huhtikuuta 2012

OMA KOTI, KULLAN KALLIS...KUVIA...KUVIA...KUVIA

Tänään on maanantai ja jo 16. päivä huhtikuuta. Aurinko paistaa ja asteita on +3. Rinteet alkavat sulaa lumen peitosta ja pianhan ne valkovuokot ja sinivuokotkin nostavat päänsä pitkän talviunen jälkeen. Luonto on kaunista ja linnut laulavat.
Eilen ajelimme jälleen kohti Väinönlinnaamme ja nautimme kauniista, aurinkoisesta päivästä. Taivas oli ensin aamulla paksujen pilvien peitossa, mutta kun lähestyimme länsi Suomea, niin johan se aurinkokin sieltä repesi hymyynsä ja poisti pilvet taivaalta. Taivas olikin sitten iltaan asti aivan sininen ja pilvetön eli aivan kuin Torreviejassa tai Brasiliassa. Oijoi, miten kaipaankaan tuonne, mutta sitten taas jonain päivänä! Nyt meitä odottaa elämänmuutos Väinönlinnassa! Ja nyt meillä on auto allamme muutaman vuoden jälkeen, joten nyt myös pääsemme reissaamaan Suomenniemeä pitkin ja poikin. Ja suunnitelmissa onkin lähteä kesällä kohti Inarinjärveä, jossa vallitsee hillitön kauneus ja hiljaisuus.
Mutta tällaista oli eilen:
                  Kaikki omilla paikoillaan ...
             ...tässäpä näitä nukkejani nyt kuvasin eilen...
               ...tosin tästäkin puuttuu vielä 7 nukkea, jotka ovat vielä paketissa...
           ...takana oleva seisova nukke on nimeltä Igor ja sain hänet Hymytytöltäni ja Hymypojaltani Viipurissa käydessään...

 ...ja tässä on myös ihania tummaihoisia, suloisia...


                 ...tämä nukke Marianne on jo 46 vuotta...
             ...ja ihania ötököitäni...suloisia hekin...



                  ...ja tämän hetken paljasta näkymää ikkunastamme...
             ...ja sitten auton nokka kohti...merta...



  ...siellähän se meri jo näkyykin...aaaah...

               ...ihanaa katunäkymää löytyy Suomestakin...

                 ...ja meri on aina meri...





                     ...joutsenia aivan siinä rannalla lähellämme...
                    ...etsivät ruokaa pohjasta pitkillä, ylväillä kauloillaan...
                           ...tyrskyjä täälläkin...

Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein ihanaa ja aurinkoista päivän jatkoa ja uutta viikkoa!

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...