Tänään on maanantai ja 2. päivä toukokuuta. Vappu tuli ja meni ja nyt odottelemme Helatorstaita, Helluntaita ja Juhannusta, joka on keskikesän suuri juhla. Aurinko paistaa ja asteet ovat nollassa, joten viileää riittää, vaan päivällä on luvassa jo +9 astetta, kunhan tuo Aurinko Armas ehtii lämmittämään tänne Pohjolaankin.
Eilen sain myssyn valmiiksi Idalle ja aloittelin mekkoa. Pienille nukeille on niin kiva ja nopea tehdä vaatteita. Kunhan saan tuon mekon valmiiksi, niin valmistelen toista kynsikästä, hehheh ja huhhuh, kun nyt olen vain kuviota vailla. Mutta kyllähän se siitä sitten taas valmistuu kunhan saan taas voimia tehdä kuviota ja voin keskittyä täysillä siihen kuvioon, jossa on joka kerros erilainen ja samlla pitää tehdä peukalokiila. No, onhan se jo kerran tehty, joten tuttuahan se jo on minulle. Kunhan saan toisen kynsikkään valmiiksi, niin aloittelen sukkia, joihin myös laitan jonkinlaisen kuvion, mutta sukat pitää ehdottomasti tehdä sitten yhtä aikaa ja samaan kohtaan aina valmista.
Minulta kun tuppaa aina jäämään se toinen myöhemmäksi, kuten toinen hiha puuttuu villatakista tai molemmat hihat, joten se työ tyssäsi siihen. Mutta onhan näitä päivä ja allakasta saadaan lisää!
Tällainen pikkuinen Ida sai myssyn...
...ja tällainen säihkysilmä hän on myssy päässään...
...pääsiäistulppaaneja ruukussa...
...ja onnellinen Siru vauvan purulelu suussaan...
...ja tässä purulelu on tassujensa päällä...
...ja hieman lähikuvaa Sirusta purulelu suussaan.
Ostimme siis Sirulle vauvan purulelun, josta hän tykkää tosi paljon ja tottakai se piti olla pinkki...mikäs muukaan.
Nyt toivotamme teille kaikille oikein mukavaa ja turvallista toukokuun ensimmäistä viikkoa!
22.2.2018
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI
Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...

-
Tänään on keskiviikko ja 17. päivä elokuuta. Aamu on pilvinen, mutta sadetta ei ole luvassa ja asteita on nyt vain +15, vaan päivällä on ene...
-
Tänään on keskiviikko ja 24. päivä marraskuuta. Tuuli humisee kuin Humisevassa Harjussa konsanaan ja harmaansiniset pilvet peittävät taivaan...
-
Tänään on tiistai ja 16. päivä helmikuuta. Pakkasta on noin -26 astetta, joten kylläpä taas saa palella ja nenä punaisena kulkea ulkona. ...
Onpas Idalla kaunis myssy :). Minun pitää aina tehdä sukka- ja käsinepari kerralla, muuten se toinen jää takuulla tekemättä :D.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Huopatossunen! Myssy on virkattu Minikeristä eikä mennyt montaakaan grammaa. Kyllähän ne tuppaa sivuun jäämään, mutta sitten on vain otettava itseään niskasta kiinni ja puikot käteen ja aloitettava myös toinen. Mutta toki parempi jos tekee yhtä aikaa. Aurinkoista päivän jatkoa!
VastaaPoistaIhana nukenlakki! Sulta se sujuu tuo homma :)
VastaaPoistaMukavaa päivää vaan sinne naapuriin :)
tuksu
Kiitos kommentistasi tuksu! Nopiastihan tuollaiselle pienelle tekee mitä vaan ja vielä Novitan Minikeristä se sujuu kuin itsestään. Ihanaa päivän jatkoa sinne naapuriin, huhuuu!
VastaaPoistaKaunis nukenlakki Sirulle kivoja purulelu hetkiä!
VastaaPoistaManulta terkut:)
Kiitos kommentistasi vesimiesneuloo! Sirukin sai tänään taas uuden possulelun ja minä sain nukkeja... Mukavaa päivän jatkoa sinne teille!
VastaaPoista