22.2.2018

22.2.2018

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

MITÄHÄN TÄSSÄ TEKISIN... KELLE LAULUN LUIKAUTTAISIN...

Tänään on keskiviikko ja jo 29. päivä kesäkuuta. Hui kauhistus, kun taas olemme jo loppukuussa. Nyt vaihtuu jo heinäkuu ja pian on elokuu ja alkaa taas syksy sateineen. Asteita on tänään +25 ja huomenna vieläkin enemmän. No, minä pysyttelen vaan täällä sisätiloissa, jossa on helpompi olla, kun ei aurinkokaan pääse tänne paistamaan, onneksi.


Mutta minä olen hieman pois tolaltani, kun sain kuulla, että koneessani on jokin iso vika. No, huomenna saamme tietää ehkäpä hieman enemmän, että mikä on vika ja paljonko tulee maksamaan. Uskon kuitenkin, että ammatti-ihmiset saavat tiedostot pelastettua, jotten niitä menettäisi. Niitä en missään nimessä haluaisi menettää. Ja mitä korjaus tulee maksamaan, niin pitänee miettiä, josko uusi kone tulisi edullisemmaksi hankkia. Ja niitähän saa jo nykyään aika halvallakin. Niin, ja mietin, että kannattaisikohan ottaa jo kolmas eli ihan uusi läppäri isommalla näytöllä, joka sitten kulkisi aina mukanamme, minne maailman kolkkaan milloinkin eksyisimme. No, mutta näihin tulee ratkaisu huomenna, joten enpä vaivaa päätäni tämän enempää.


Minun pitäisi korjata tuo käsityökin tuosta pöydältä pois jonnekin, mutta kun en jaksa...Mutta mitä alkaisin sitten tekemään? Pitäisiköhän minun alkaa viimeistellä nyt sitä Palma-nuttuani, jotta voisin sen sitten ottaa mukaani etelän matkallemme? Niinpä kai!


Siru on nyt yli 8 kuukautta ja minusta tuntuu, että hänellä on alkanut jo juoksut. Hän on kummasti rauhoittunut. Minua hän toki seuraa kuin hai laivaa joka paikkaan, siis ihan joka paikkaan. Hän välillä nukkuukin päivällä minun tuolini alla. Hän on mummin oma kulta ja vartija ja turva!


Mutta nyt tämä mummi toivottelee teille kaikille oikein leppoisaa päivän jatkoa ja muistakaa juoda paljon!




2 kommenttia:

  1. Minulla on menossa jo kolmas tavallisen kokoinen läppäri, enkä muuhun vaihtaisi. Matkoilla kulkenut aina mukana. Nykyään on niin nättejä kannettavien laukkujakin, että muistuttavat oikeaa käsilaukkua.
    Kyllä ne ammattilaiset saavat talteen kaiken tiedon, vaikka kyllä se maksaakin.
    Meillä on taas lomalaisia ja sutinaa riittää.
    Mukavaa päivänjatkoa, teille molemmille.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Hilkka ystäväni! Juu, varmasti läppäri on mukava matkoilla, mutta miten voit käyttää sitä? Onko siinä jokin erillinen nettitikku tai jotain? Mukavaa päivän jatkoa sinne teille!

    VastaaPoista

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...