HÄN ON POISSA NYT, ON SYDÄN IÄKSI SAMMUNUT...

Tänään on perjantai ja 23. päivä syyskuuta. Taivas on sininen ja valkoisia pilviä lentelee tuulen mukana. Asteita on +11 ja luvassa +13.
Meillä on enää 34 päivää jäljellä hoitaa asioita ja sitten lähdemme 5 kuukaudeksi pois kylmyydestä ja pakkasista.


Tänään ei paljon ajatukset juokse eteenpäin, sillä eilen saimme olla läsnä rakkaan serkkuni, sukuni vanhimman, siunaustilaisuudessa. Aamulla varhain lähdimme ajelemaan kohti etelää ja aurinkokin paistoi vielä. Kun saavuimme kappeliin, saimme tavata muitakin saattajia, serkkuni ystäviä ja toisen serkkuni.


Kun istuuduimme kappelin penkille ja näin valkoisen arkun sinivalkoisin kukkalaittein, niin tunsin niin syvän piston sydämessäni, että nyt on rakas serkkuni iäti poissa. Mutta sitten ajattelin, että hän tuikkii tähtenä taivaalla ja on meidän seurassamme ikuisesti.

Siellä lepää hän, jota niin paljon kaipaan. Hän oli hyvin positiivinen ja aina hymyili ja huumoriakin riitti aina viimeiseen asti. Mutta nyt on hänen tuskansa poissa, sillä hänellä oli paljon sairauksia.


Kun siunaustilaisuus oli ohi, niin siirryimme muistotilaisuuteen autoilla jonossa. Mutta kun saavuimme sinne, niin satoi aivan kaatamalla, joten totesin, että taivaskin itkee, kun menetimme hänet, ihanan ihmisen, läheisemme. Mutta siellä me vielä kohtaamme toisemme!


Mutta nyt en jaksa enempää kirjoitella, sillä  minulla on niin sanomaton kaipaus. Yritän vain sinnitellä päivästä toiseen. Jospa jaksaisin vielä 34 päivää ja sitten pääsisimme ainakin jonkinlaiseen leposijaan lämpimän auringon alle, jossa ei tunne särkyä eikä kipua.


Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa viikonloppua ja pitäkää itsestänne ja toisistanne hyvää huolta!