22.2.2018

22.2.2018

torstai 6. joulukuuta 2012

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE

Tänään on torstai ja 6. päivä joulukuuta ja juhlimme Suomen itsenäisyyttä ja katselemme uuden presidenttimme järjestämiä juhlia Presidentinlinnasta. Asteita on ainakin tietokoneeni mukaan vain -4, joten hieman lauhempaa on luvassa lähipäivinä, kunnes taas Pakkasherra ryntää voimillaan ja puhaltaa huurretta puihin ja ilmaan. Sitten me vaan palelemme ja odottelemme kaunista kevättä ja lämmintä kesää. No, kyllä sekin pian tulee, mutta ensin on nämä joulun hössötykset, joihin me emme tosin kuulu. Me kun olemme aikuisia ja vanhoja ja olemme saaneet viettää niin monen monet ihanat joulut, että nyt vain nautimme elämästämme ja yhdessäolostamme. Joululahjoja emme tarvitse, sillä niitä voi ostaa silloin, kun siltä tuntuu.

Päivästä toiseen odottelen tietoja Keskussairaalasta hermoratatutkimuksista, mutta niitä ei vaan kuulu. No, sieltä sanottiinkin, että voi mennä ensi vuoden puolelle ennenkuin mitään tietoa tulee. Onpa tosi hidasta! Mutta päivä kerrallaan ja hymyssäsuin, vaikka voimia ei paljonkaan enää ole!

Mutta onneksi kuitenkin puikot pysyvät vielä käsissäni ja siitä saan olla kiitollinen, että vielä näenkin silmäsairauksistani huolimatta.
Tällaisen kutasin eilen illalla:
 Ja ihana Märtha sai kauniin pipon...


Olen niin onnellinen, että löysin tämän Märthan kirppikseltä ja nyt puen hänet aivan uusiin vaatteisiin.

Mutta nyt toivottelen teille kaikille täällä vierailijoille oikein hyvää Itsenäisyyspäivän viettoa!

2 kommenttia:

  1. hei kiva kun kävit, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, terveyttä sinulle ja vointeja.
    Täällä on tutuille sattunut vaikka ja mitä,eräs oli pahassa kolarissa, muutama on kaatunut ja taittanut jalkansa, yhdellä tutulla on rinta syöpä, erään tutun päälle oli miehensä peruuttanut vahingossa, oli ollu 7 viikkoa sairaalassa, kun polvi oli ollut sohjona,
    ja vielä eräs oli pudonnut portaat vintistä oli ollut toista viikkoa tajuttomana, ja muisti oli ollut tipotiesään,
    kaikki on sattunut nyt syksyllä ja ovat kaikki tuttuja,
    saa olla kiitollinen kun olen ollut terve tähän asti..

    Paula..
    osoite entinen...
    hyvää jatkoo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Paula! Niinpä, kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, kun vanhaksi tuloo, mutta hyvä että elämän tuli vielä lepattaa! Mukavaa viikkoa sinne teille ja Pinjalle suukkoja!

      Poista

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...