Tänään on sunnuntai ja jo 9. päivä kesäkuuta. Aurinko paistaa kesäisen siniseltä taivaalta valkoisten pilvien leijaillessa leudon tuulen mukana. Asteita taitaapi olla parinkymmenen tienoilla.
Minä olen ollut aika väsynyt, kun on sitä ja tätä ja yhtä sun toista. Mutta kaikki loppuu aikanaan, kunnes tulee taas uusia vaivoja. Näinhän se on jo tässä iässä, kun vanhaksi tulee. Mutta onneksi on tiedossa kuitenkin päästä talveksi pois täältä Pohjolan kylmyydestä.
Ja ensi viikolla suuntaamme automme nokan kohti itäistä Suomea ja sitten etelään päin ja sitten taas itään ja tänne länteen. Siinäpä ensi viikon muutaman päivän reissu. Sitten heinäkuussa suuntaamme automme nokan kohti pohjoista ja siellä itään ja sitten etelään ja länteen. Että sellainen kierros sitten on vielä tiedossa. Mutta nyt eletään tässä ja nyt ja huomenna on jo uusi viikko alkanut. Mitä se taas tuo tullessaan, niin sitä emme voi tietää!
Mutta käsitöitä en ole jaksanut tehdä muuta kuin Mintun mekon, josta en ole vielä kuvaa tosin ottanut.
Nyt kuitenkin toivottelen teille kaikille oikein mukavaa päivän jatkoa ja turvallista uutta viikkoa!
Tällaisellahan olisi mukavaa hurautella, vai oliskohan! Itse en uskaltaisi mennä tuohon vekottimeen, mutta paljonhan ihmiset käyttävät tällaisiakin vekottimia.
22.2.2018
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI
Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...
-
Tänään on torstai ja 3. päivä tammikuuta. Sää on pilvinen ja harmaa ja asteet ovat nollassa. Ja plus asteita ja pientä pakkasta on tiedossa ...
-
Tänään on keskiviikko ja 17. päivä elokuuta. Aamu on pilvinen, mutta sadetta ei ole luvassa ja asteita on nyt vain +15, vaan päivällä on ene...
-
Tänään on keskiviikko ja jo 19. päivä syyskuuta. Välillä on satanut ja välillä hiukan paistanutkin. Asteita on vain +13 ja on koleaa todella...
Mukavaa matkaa!
VastaaPoistaKiitos, kiitos, vaikka tällä hetkellä taistelen tulehduksen kourissa jälleen ja syön kipulääkkeitä vaan, jotta kivut pysyvät poissa! Välillä Panadolia ja välillä Buranaa vuorotellen, jihuuu!
Poista