22.2.2018

22.2.2018

maanantai 31. lokakuuta 2011

LÄHTÖPÄIVÄMME 28.10.2011

LÄHTÖPÄIVÄMME  28.10.2010

Lähtöpäivämme oli perjantai. Heräsimme ajoissa jo ennen seitsemää. Edellisenä päivänä laitoimme jo kaiken kuntoon ja matkalaukkuja saimme vexlata moneen kertaan, kun aina kun punnitsimme, niin siellä olikin jokin sata gramma liikaa painoa. Ensin toki pakkasimme kaksikerroksisen laukun täyteen lankojani.
Mutta huh sentään, eihän meidän muut viiden kuukauden vaatteet mahtuneet yhteen matkalaukkuun, joten ei muuta kuin lankoja pois. Aijaijai, mutta mitä lankoja, ei tuota, eikä tuota…eikä tuota. No, joo, okei, otetaan sitten nämä kaikki ihanat langat pois! Sovimme, että vain aivan tuiki tarpeelliset (?) langat saavat jäädä. No, jokainen tietää, että tuiki tarpeelliset langat ovat aina sukkalankoja. Sain kuulla, että täällä ei olisikaan lankoja myytävänä missään ja siksi yritin haalia kaikki lankani mukaan. No, mutta pakkaaminen jatkui vielä siis lähtöpäivänäkin ja onneksi saimme yhden matkalaukun lainaksi ja siihen mahtuikin viiden kuukauden lääkkeet. Ja tällaisia laukkuja saimme mukaamme:
Nämä otimme mukaamme ja kuulumisia tulee tuutin täydeltä, kunhan tämä kone tai nettiyhteys toimii. Mukavaa viikkoa kaikille!



Nämä laukut siis lähtivät mukaamme ja hyvin meni kaikki ja perille tulivat.


Sitten kuvasin vielä kotimme, jonka laitoimme jouluiseen kuntoon, kun eihän sitä tiedä, vaikka siellä asustelisi pieni kotitonttu meidän poissaolomme ajan.


Joululiina pöydälle ja valoenkelit ja joulutähdet…


….jouluverhothan kuuluvat myös meidän jouluumme…


…ja totta kai joulutervehdys rakkaillemme…


…tässä joulutervehdyksemme  rakkaillemme…



…ja Heidimme jäi nukkumaan sänkyymme…




…sohvapöytämmekin sai jouluenkelit pöydälle…


…ja lisää enkeleitä…sillä rakastan heitä…


…ja pitäähän se itse joulupukkikin olla  vahtimassa kotiamme.


Mutta näihin muistoihin jäi siis kotimme Sirulandia.
Toivotan teille kaikille oikein mukavaa joulun odotusta!

3 kommenttia:

  1. Muutitteko ulkomaille nyt siis? Onnea oleiluun=)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Rusina! Me emme vielä ainakaan oile muuttaneet tänne pysyvästi, vaan olemme täällä 5 kuukautta eli palaamme maaliskuun lopussa muuttolintujen kera. Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...