22.2.2018

22.2.2018

lauantai 23. maaliskuuta 2013

VIISI PÄIVÄÄ JA SITTEN VIEDÄÄN...

Tänään on lauantai ja 23. päivä maaliskuuta. Taivas on vielä pilviharson peitossa ja asteita on yön jälkeen -7.

Meillä päivät vähenevät ja jännitys kohoaa ja aivot raksuttavat, mitä pitää muistaa ottaa mukaan ja mitä ei oteta, kun olemme vähemmän aikaa. Tosin aina tulee otettua liikaa vaatetta mukaan, vaikka sieltähän voi sitten ostaa mitä tarvitsee.

Eilen siis kudoin mekon Kaarinalle, mutta myös hatun kilkuttelin siinä illan mittaan ja sain senkin valmiiksi. Nyt enää mamelukit ja sukat ja sitten on taas Kaarinakin puettuna. Ajattelinkin tehdä nyt vain nämä Kaarinalle ja muut saavat sitten odotella kuukauden päivät, kunnes tulemme takaisin ja jaksan taas aloittaa kilkuttelun ehkäpä uusilla langoillakin. Nyt ainakin silmissäni jo pyörii, mitä sieltä ostamme ja sitä on kaikenlaista kivaa ostettavaa. Ja jospa Heidikin saisi oikean espanjalaisen flamenco-mekon, niin voisipa olla tyytyväinenkin moiseen.

Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein ihanaa kevään odotusta, sillä kyllä se kevätkin on aina tullut!

 Kaarina sai siis mekkoon sopivan hatunkin...

 ...joka ihme kyllä onnistui yli odotusten...
...ja nyt vielä mamelukit ja sukat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...