22.2.2018

22.2.2018

perjantai 22. maaliskuuta 2013

KAARINA SAI MEKON JA VIELÄ 6 PÄIVÄÄ...

Tänään on perjantai ja 22. päivä maaliskuuta. Aurinko loistaa pilvettömällä taivaalla asteiden ollessa vielä -10 astetta pakkasta. Mutta toki se päivän mittaan kun aurinko lämmittää, niin asteetkin menevät plussan puolelle. No, täällä asteet ehtivät olla juuri ja juuri +2 asteen paikkeilla kun Torreviejassa on +24 astetta meitä vastaanottamassa. Ja se tuntuukin aivan sydämen pohjasta asti aivan mahtavalta. Johan tässä ehti vuosikin vierähtää, kun sieltä tulimme. Verensokerini on pysytellyt nyt alhaalla eli normaalina ja painoa putoaa alas kuin lehmän häntä. No, uusia vaatteita sain eilen oikein roppakaupalla ja ne on niin mahtavan ihania. Nyt vain pitää miettiä, että mitä ottaa tällä kertaa mukaan, jotta ei liikaa tulisi vaatetta, kuten on aiemmin aina tullut. Mutta ainakin tärkeimmät kauniit vaatteet otan mukaani. Olen vaan niin täpinöissäni, että en meinaa enää housuissani pysyä, kun perhosia on vatsassa kerääntynyt aika paljon yhteiseen palaveriinsa. Minulla on toki vielä kampaajakin ensi torstaina, joten uudistuneena on oikein mielenkiintoista lähteä reissuun.

Mutta eilen aloitin kutomaan Kaarinalle mekkoa ja sain sen valmiiksi ja tänään vielä viimeistelin sen. Nyt enää hattu ja sitten on Kaarinakin valmiina odottelemaan kesää. Kaarinalta on vaan joskus leikelty hiuksia, joten joudun leikkaamaan kaikki hiukset pois, koska niitä lähtee aivan tuppuina käteen muutoin.

Tällaisia kuvia sain napsittua:





Nyt toivottelen teille kaikille, rakkaat ystävät, oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...