Tänään on tiistai ja jo 18. päivä kesäkuuta. Taivaalla leijuu valkoisia pilvenhattaroita, joita tuuli aika navakasti heiluttaa. Asteita on vain +15, joten koleaa se vaan pitää täällä Suomessa kesääkin. Toisin on Espanjassa, jossa mittari nousee jo +30 asteeseen ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta kuin kutsuen meitäkin jo sinne.
Mutta minä taistelen nyt jälleen tulehdusta vastaan ja antibioottia en ole vielä ainakaan saanut, mutta särkylääkkeitä on käsketty ottamaan, jotta se vie kivut pois. Niinpä olenkin ottanut lauantaista lähtien kolmesti päivässä panadolia ja Buranaa aina välillä myös kolmesti päivässä. No, kivut on ainakin helpottuneet, mutta muuten ei ole olo helpottunut. No, pitäähän tämäkin taas kestää, jos vielä saisi antibiootinkin, joka kyllä auttaisi. Mutta menemme taas päivä kerrallaan. Minähän sairastin joulun aikaan ja liki koko talven ja nyt on kesä edessä ja taas sairastelen, joten vanhuus ei tule yksin.
Käsitöitä en todellakaan ole jaksanut edes ajatella, sillä voimani ovat aivan pois. Myös sain uuden verenpainemittarin, joka sanoo, kun verenpaine on koholla tai on sydänrytmihäiriötä. Ja nyt olenkin mitannut useammin päivässä. Kone on ilmoittanut koholla olevan verenpaineeni kuin myös sydänrytmihäiriöni. Mutta yritän vain lepäillä aika paljon. Ensi viikolla voisimme ajatella reissua itään ja etelään, mutta sen näkee sitten, miten minä taas jaksan istua autossa monta tuntia.
Mutta nyt toivottelen teille oikein mukavaa päivän jatkoa ja juhannuksen alus viikkoa!
22.2.2018
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI
Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...
-
Tänään on torstai ja 3. päivä tammikuuta. Sää on pilvinen ja harmaa ja asteet ovat nollassa. Ja plus asteita ja pientä pakkasta on tiedossa ...
-
Tänään on keskiviikko ja 17. päivä elokuuta. Aamu on pilvinen, mutta sadetta ei ole luvassa ja asteita on nyt vain +15, vaan päivällä on ene...
-
Tänään on keskiviikko ja jo 19. päivä syyskuuta. Välillä on satanut ja välillä hiukan paistanutkin. Asteita on vain +13 ja on koleaa todella...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti