22.2.2018

22.2.2018

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Päivät on pitkät kuin nälkävuosi

Tänään on perjantai ja 16. päivä heinäkuuta. Aamulla taisi hieman sadellakin, mutta muutoin on aurinko paistanut ja asteita on ollut aika huimasti, mutta nyt on vielä +19 astetta. Kyllä tätä hellettä on nyt piisannut aivan kuin talvella oli paukkupakkasia. Miten onkaan maailma mennyt sekaisin? Hellettä on ennustettu vielä ainakin seuraavakin viikko.

Miten ovatkaan päivämme kuluneet ilman rakkaitamme? Jokainen päivä on ollut pitkä kuin nälkävuosi. Ei kuulu rakkaittemme tassutusta, ei hännän napsutusta eikä hengityksen kuorsausta. On hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Ja sydän on aivan pakahtua ikävästä ja kaipauksesta. Mutta tiedän, että elämä jatkuu, mutta silti...
kaipaan heitä niin, niin kovin.

No, mutta onneksi meitä on kaksi ja onneksi olemme suunnitelleet jo vuosia sitten, että sitten jonain päivänä, kun ketään näitä rakkaitamme ei enää ole, niin me alamme matkustelemaan. Ja nyt se sitten on se aika tullut. Sunnuntaina siis matkaamme kohti Haapsalua ja se tulee olemaan hyvin mielenkiintoinen matka meille molemmille. Toivottavasti se on myös mieluinen ja voisimme mennä sinne aina uudestaan ja uudestaan. Kaksikerroskassimme on lähes pakattuna ja huomenna pakkaamme vielä matkalaukun ja sitten bussiin otettavat eväskassi ja toinen kassi. Kyllähän sitä pitää evästä olla, kun aamulla kello 4 on herätys ja silloin jo syömme aamupalan. Bussihan lähtee kello 5.45 kohti Helsinkiä. Matkakuume toki nousee enkä jaksa tehdä mitään. Mutta huomenna rakkaani ostaa minulle lankaa ja kudon hänelle nyt sukat. En osaa olla siellä ilman käsitöitä ja puhumattakaan ilman tietokonetta. No, ilman tietokonetta on nyt vaan oltava. Mutta onhan siellä varmaankin kaikenlaista muuta puuhaa, kun on niitä terveyshoitoja ym.

Nyt toivottelen teille kaikille oikein leppoisaa viikonlopun alkua ja pitäkäähän itsestänne ja toisistanne hyvää huolta!

17 kommenttia:

  1. Muru: Oikein hyvää, rentouttavaa ja lohduttaavakin lomasta teille!
    Nauttikaa!!!
    halauksin tuksu

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos Tuksu! Lämmin halaus myös sinulle! Kyllä minä sielläkin katson tänne blogiini, kun siellä on tietokone, jota saa käyttää. Mutta nähdään taas!

    VastaaPoista
  3. Aika parantaa haavat.
    Ihanaa lomaa unelmakotilaisille!

    VastaaPoista
  4. Meillä ei tänään ole hellettä ollut kun vettä on satanut koko päivän.
    Talvella oli pitkä pakkas kausi ja vastaavasti tämän helle jakson pitäisi olla yhtäpitkä,en ole vielä allakasta katsonut kunolen laittanut lämpötiloja ylös n30:vuotta.
    Toivottelen mukavaa ja virkistävää Haapsalun matkaa..

    VastaaPoista
  5. Oikein hyvää matkaa teille molemmille :) Ymmärrän hyvin kaipuusi: ei ole päivää etten kaipaisi poisnukkuneita lemmikkejäni.

    VastaaPoista
  6. Tulimme kotiin ja onneksi autossa on automaattinen ilmastointi, muuten olisi ollut enemmän kuin tukalaa. Reissu meni mukavasti, mutta ihanaa olla taas kotona ja pääsee omaan sänkyyn.
    Kyllä siellä kylpylämatkalla teidänkin ikävä helpottaa, on niin paljon mukavaa odotettavissa. Hieronnat ja muut rentouttavat hoidot vievät ajatukset ihan muualle. En tainnut muistaa mainita, että kun käytte kaupungilla, pistäytykää jossakin pienellä terassilla ja tilatkaa lounaaksi seljankaa, aivan ihanaa soppaa ruisleivän kera.
    Se oli meidän suurta herkkua.
    Oikein mukavaa, rentouttavaa ja turvallista lomamatkaa. Pitäkää lompakoista ja käsilaukusta huoli, Tallinnan satamassa liikkuu taskuvarkaita.

    VastaaPoista
  7. Matka tekee tähän väliin varmasti hyvää, tulee niin paljon kaikkea nähtävää, katseltavaa ja kuunneltavaa.
    Oikein mukavaa viikonloppua; tulen tänne vielä kurkkaamaan ennenkuin lähdette reissulle. Vaarille halaukset!

    VastaaPoista
  8. Mukavaa Haapsalun matkaa teille molemmille!

    VastaaPoista
  9. Voi, onpa teitä suru kohdannut! Voimia ja jaksamista teille! Aikanaan itse olen saanut ohjeen, että älä sure sitä, mitä olet menettänyt vaan iloitse siitä mitä sinulla on ollut. Yhteiset muistot antavat voimaa surussa.

    Oikein mukavaa ja rentouttavaa sekä turvallista matkaa teille!!!

    VastaaPoista
  10. Kiitos, kiitos teille kaikille, rakkaat ystävät, ihanista kommenteistanne! Ihanaa on lähteä ja ihanaa taas tulla kotiinkin. Emme ole 8 vuoteen missään olleetkaan. Ehkäpä se ikäväkin vielä helpottaa. Mukavaa viikonloppua ja tulevaa viikkoa teille kaikille!

    VastaaPoista
  11. Merci, merci, Francois! See you later!

    VastaaPoista
  12. Oikein mukavaa ja rentouttavaa matkaa teille! Ja sitten taas iloista kotiinpaluuta matkan jälkeen :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos, kiitos bemu! Nähdään sitten taas viikon kuluttua sunnuntaina, kun tulemme kotiin.

    VastaaPoista
  14. Blogissani on sinulle haaste, käyhän noutamassa!
    Mukavaa matkaa vielä kerran!

    VastaaPoista
  15. Kiitos Tarina! Aavistelen jo pahaa, mutta käynpä kurkkimassa, mitä olet saanut aikaseksi. Oikein mukavaa viikon alkua sinulle!

    VastaaPoista

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...