Minä ja Josef Perfecto ja Danny Perfecto

Minä ja Josef Perfecto ja Danny Perfecto

torstai 31. toukokuuta 2012

VÄLIPALAKSI IHANIA NUKKEJANI...

Tänään on torstai ja jo 31. päivä toukokuuta ja jälleen on kuukauden viimeinen päivä. Aurinko paistaa, mutta on hyvin koleaa, sillä mittari näyttää vain +9 astetta. No, kyllähän se kesä tulee, kun koulut loppuu, mutta onhan sitä ennustettu sekä koleaa että superkuumaa kesää, joten jompikumpihan se kesä sitten on ja sen näkee sitten. Mehän emme voi päättää, millaisen kesän haluaisimme, kun me voimme vain ennustaa. Minä henkilökohtaisesti toivon en koleaa, vaan kuitenkin hieman viileämpää kesää kuin mitä nyt on viime vuosina ollut. Silloin on parempi hengittää ja jaksaa liikkua paremmin.

Mutta nyt aivan eri asioita. Minä sain siis uuden ja kauniin puhelimen viime perjantaina eli 18. toukokuuta. Ja se on toiminut oikein hyvin ja minä olen kirjoitellut viestejä ja soitellut sillä paljon. Ja sain laitettua siihen skypen ja kartat jne. Se vaan on yksinkertaisesti niin hyvä ja ihana. Otin eilen kuviakin taas oikein roppakaupalla, mutta katsotaas ensin onnistuuko niiden laittaminen tänne ilman formaatin muuttamista.
 Tästä se alkaa...Petteri, Petra Espanjasta, Iina... ja Igor (Viipurista)...
                             ...ja tässä on Milla...
                             ...Jonathan...
                            ...Suvi Espanjasta ...
                                      ...Säde Espanjasta...
                       ...ja aina ihana Heidimme istuu ...
                       ...omalla paikallaan keinutuolissaan...
                  ...ja tässä ovat Emilia (Haapsalusta), Johanna, Marjukka ja Amanda Amerikasta...
                        ...ja sitten minun ötököitäni eli pehmolelujani...
                         ...ja niitä on jo 30...
                            ...ja iki-ihanat Mikki ja Minni...
                                    ...ja tässä on Sini, jonka sain Brasiliassa...
No, mutta johan näitäkin tuli aikamoinen nivaska, joten loput seuraavalla kerralla ja joitain muitakin ihania kuvia tulossa.

Nyt toivottelen teille oikein ihanaa päivän jatkoa ja minä lähden pian syönnin jälkeen kampaajan käsittelyyn!

tiistai 29. toukokuuta 2012

KAPPALE KAUNISTA SUOMEA...

Tänään on tiistai ja 29. päivä toukokuuta. Aurinko paistaa, mutta tuuli on aika kovaa ja koleaa ja asteitakin on vain +9 astetta, joten eipä vielä kesältä tunnu. Mutta kaikki aikanaan....kaikki aikanaan.

Sunnuntaina oli kaunis, aurinkoinen, kesäinen päivä, asteitakin oli liki +20. Siispä keräsimme kamppeemme ja lähdimme pienelle autoajelulle. Jätimme auton eräälle parkkipaikalle ja siitä se lenkkeily sitten alkoi ja maisemat olivat aivan mahtavan kauniita.
 Voisko enää kauniimpaa olla...

 ...suomalainen koivu ja pilvetön, sininen taivas...
 ...siinä se Suomen kesä...
 ...ja tuomi kukkii...ja tuoksuu voimakkaasti, joten otin kuitenkin kuvia...minä tuoksuallergikko...
 ...ja tässä vielä lähempää kauniita tuomen kukkia...
 ...ja matkamme jatkui läpi kauniin luonnon...


 ...voikukkia keltaisenaan vihreällä nurmikolla...
 ...ja nämä allergikon harmina tuoksuangervot...

Mutta matkamme jatkui...ja jatkui, joten kuvia tulee taas seuraavillakin kerroilla.
Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa tiistai päivän jatkoa!

maanantai 28. toukokuuta 2012

TURVALLISTA UUTTA VIIKKOA...

Tänään on 28. päivä toukokuuta ja maanantai. Aurinko paistaa siniseltä, pilvettömältä taivaalta, mutta sydän on raskas koko rakkaassa Suomen maassamme viikonlopun tapahtumien vuoksi. Tämä järkyttävä suru on meidän kaikkien yhteinen suru.

Miksi? Miksi? Miksi? Tähän kysymykseen emme taida saada vastausta. Mutta ketään ei saisi syyllistää, sillä uskon, että tämän tekijän vanhemmat ja läheiset syyllistävät itsensä. Mutta niin ei saisi tehdä! Tämä kaikki vaan oli määrä tapahtua näin ja monesti tekijä ei itsekään sitä tajua, ainakaan, jos on alkoholin vaikutuksen alainen. Mutta lämmin osanottoni teille kaikille, jotka olette menettäneet rakkaimpanne ja myös teille, jotka olette sairaalassa ja teidän läheisillenne, mutta älkäämme unohtako tekijääkään ja hänen perhettään. Usein juuri ns. "syyllinen" unohdetaan ja syytellään häntä. Mutta niin ei saisi tehdä! Itse ainakin suren sydämessäni myös tätä nuorta tekijää ja hänen rakkaitaan, perhettään, läheisiään.
Toivon teille kaikille voimia päivä kerrallaan ja askel askeleelta!
En tunne ketään noista nuorista, mutta he kaikki ovat lähimmäisiäni, joista kannan huolta sydämessäni.
Enpä jaksa tällä kertaa enempää tänne kirjoittaa, sillä itsellänikin on raskasta, kun laitan itseni näiden nuorten ja heidän läheistensä asemaan.
Enkeleitä teille kaikille tässä raskaassa surussa!

lauantai 26. toukokuuta 2012

IHANA, IHANA PÄIVÄ! KIITOS, RAKAS!

Tänään on lauantai ja 26. päivä toukokuuta. Aurinko paistaa pilvettömältä, siniseltä taivaalta ja asteita on vain +10, mutta luvassa on +20, joten kyllä se päivän mittaan lämpeneekin.
Eilen olikin aivan erityisen ihana päivä, kun sain uuden ja nykyaikaisen puhelimen. No, nuo kaksi aiempaa eivät nyt kovin vanhoja olleet nekään, mutta ainakin 2-3 vuotta vanhoja, joten oli jo aikakin uusia. Ja valitsin tällaisen:


Ja värillähän ei ole väliä, kunhan vain on pinkki. Ja tosi hyvin toimii kaikki ja kunhan saan vielä ladattua sinne kaiken skypestä lähtien, niin sitten voikin alkaa reissumiehen elämän toki kera navigaattorin.

                            Ja tässä on Daisy saanut jo uudet sukat...

                      ...ja tällaiset pineet sukat sain aikaseksi...
                   ...Nalle Puh kellokin hyppäsi syliini ja on ihana...
...ja tämä puhelimeni, ikioma puhelimeni, jonka rakkaani minulle eilen osti. Kiitos rakkaani!

Mutta nyt tämä mummeli on jo onnesta niin sekaisin, että toivottaa teille kaikille oikein ihanaa helluntaita!

torstai 24. toukokuuta 2012

VÄINÖNLINNAN KUULUMISIA

Tänään on jo torstai ja 24. päivä toukokuuta. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja linnut laulavat ja tuovat mieleeni kauniin Torreviejan, jossa saimme viettää ihanaa aikaamme talven yli.
Mutta paljon on jo ehtinyt tapahtua täällä koti Suomessakin palattuamme tänne. Mutta mistä alkaisin...nyt tämän kertomuksen...
No, me siis saimme tämän ihanan Väinönlinnan ja nyt on kotimme valmis...ainakin melkein, mitä nyt verhoja täytynee hankkia, mutta vasta syksyllä. Nyt olen sairastanut jo aika rankanoloisen flunssan yskän, nuhan ja kuumeen kera ja josta ajattelin jo, että en siitä selviä. Mutta niin vaan selvisin!
Jouduin kärsimään verensokerin kohollaan olemisesta kauan aikaa, mutta nyt kuin ihme olisi tapahtunut, saan ihmetellä, että verensokerini onkin nyt niin alhainen tai normaalin tasolla. No, voihan olla, että tämä tulee hieman viiveellä ja apuna on ollut Espanjan ihana meri-ilmasto. Muuten olen aivan pyörällä päästäni, kun on niin paljon kaikkea hyvää tapahtunut meille. 
Nyt minulla on oikea nukkehuone ja siellä minä kudon ja virkkaan ahkerasti, mitä käteni nivelet antavat myöten. Näin kaupassa Veera lankaa ja kaksi kerää hyppäsi syliini ja huusivat, että "ota minut, ota minut". Ja niinhän minä otin nyt kun kerran on paljon tilaa langoilleni. Laatikot aivan tupruavat lankoja, mutta lisää pitää saada, koska kun on väsymys ja näkee uusia lankoja, niin siitähän saa inspiksen ja valmista syntyy.
Tällaista tällä kertaa...
 Kuvassa Lissu, Daisy ja Essi uusissa vaatteissaan...
 ...ja siis Lissu yllään uusi mekko, hattu ja tossut...
...ja Essi jo Espanjassa valmistuneet mekko, tossut ja myssy...
 ...ja tässä suloinen Daisy vasta valmistunut mekko yllään ja virkatut housut...
 ...mekko on kudottu ja yläosassa on kaarroke...
 ...ja tässä Daisy hymyilee tyytyväisenä...
...ja Heidikin halusi kuvaan mukaan ja lähettää terveisiä kaikille!


Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa illan jatkoa!

tiistai 22. toukokuuta 2012

VALKOVUOKKOJA TEILLE KAIKILLE!


Tässäpä ojennan teille kaikille valkovuokkoja, olkaapa hyvät!

Palaan tänne, kun taas jaksan, mutta nyt en jaksa mitään!

Mukavaa päivän jatkoa kaikille!

perjantai 11. toukokuuta 2012

MAAN PÄÄLLÄ PAIKKA YKSI ON...

video
Oikein ihanaa äitienpäivän juhlaa kaikille!

LÄMPIMÄT ONNITTELUNI KAIKILLE ÄIDEILLE JA ISOÄIDEILLE!

Tänään on perjantai ja 11. päivä toukokuuta. Koko yön on satanut vettä ja luvattu on koko päiväksi sateista. Asteita on +13.
Minä olen toki edelleenkin flunssan kourissa, vaan en koko aikaa sängyn kaverina. No, eilen otin kameran käteeni ja kuvasin nukkehuonettani, jonka saimme eilen kuntoon, kun asetuin taiteelliseksi johtajaksi ja apupoika teki kuten käsky kuului.
Ja tällaistahan siitä tuli:




Osa ötököistäni joutuu istumaan lattiallakin, mutta eipä se heitä haittaa, kun mukavaa tuntuu heilläkin olevan...
 ...Brasiliasta tuotu vauvanukkeni Sini...


...Saku Sammakko nauttii muiden joukossa olostaan Suomessa...
 ...ja tässä on irma nukkeni jo 62 vuotta vanha...



...Heidi istuu vanhassa keinutuolissaan ja muutkin ovat löytäneet hyvin paikkansa...
 ...ja tässä Riitta nukkeni myös 62 vuotias...
 ...Marianne nukkeni on 46 vuotias...


...ja laulava Sabrinakin siellä hymyilee teille kaikille.


Mutta nyt jo päässäni pyörii, miten paljon vaatteita pitää tai pitäisi tehdä, vaan kun ei vieläkään pysy puikot käsissä, kun yskittää aika pahasti... ja se on tuolla alhaalla keuhkoissa...se tukos...tai yskä...


Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein ihanaa viikonloppua ja ihanaa äitienpäivän juhlaa!