22.2.2018

22.2.2018

torstai 6. tammikuuta 2011

LEPPOISAA LOPPIAISTA KAIKILLE 6.1.2011

Tänään on torstai ja loppiainen ja 6. päivä tammikuuta. Pakkasta on enää -6 astetta ja ulkona näyttää hieman usvaiselta, koska sää lauhtuu.

Nyt on toinen yö mennyt Sirun kanssa erittäin hyvin ja päivälläkin hän leikkii ja nukkuu ja poseeraa jo valokuvissakin. Siru on aivan valloittava persoona ja hyvin energinen ja iloinen. Ja toki me annamme hänelle rakkautta runsain mitoin ja leikimme hänen kanssaan. Tänään annan hänelle madotuksen ja sitten taas kahden viikon kuluttua.

Enpä ole tässä vielä ainakaan ehtinyt kutomaan, kun olonikaan ei ole kovin hyvä, mutta uskonpa, että olonikin tästä vielä nousee sitä mukaan kun menemme kohti kevättä. Lääkäriin menen tässä kuussa ja luulenpa, että sieltä saan apua verensokerin koholla olemiseenkin, joka pitää väsymystä yllä.

Mutta vaikka viime vuosi oli surun vuosi, niin tämä vuosi alkoi ainakin tosi hyvin ja olemme papan kanssa hyvin onnellisia.

Olen päivittänyt muitakin blogejani, mutta laitan silti tähänkin tänä aamuna ottamani videonauhan pienestä, suloisesta Sirusta, jota rakastamme yli kaiken.
Tähän iloiseen videopätkään päätän kuulumiseni ja toivotan teille kaikille oikein leppoisaa loppiaista ja pitäkää itsestänne ja toisistanne hyvää huolta!

8 kommenttia:

  1. Heippa, olen uusi lukija :) Minkö rotuinen Siru on? Johanna

    VastaaPoista
  2. Hei vaan Johanna! Ja tervetuloa lukijaksi! Sirun äiti on tiibetinspanieli ja isä japanin pystykorva. Siru on aivan hurmaava!Kiitos kommentistasi Johanna!

    VastaaPoista
  3. Jopas onkin suloinen teidän uusi lemmikki.
    Siru tuo paljon iloa tuleviin vuosiin.
    Meilläkin on lauhtunut mukavaksi keliksi ja lenkkeilysää parhaimmillaan.
    Lupsakkaa Loppiaista teille molemmille.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kiitos kommentistasi Hilkka! Juu, Siru on tosi, tosi ihana ja suloinen ja me rakastamme häntä yli kaiken! Leppoisaa loppiaista myös sinne teille!

    VastaaPoista
  5. täällä kanssa alkaa pikkuhiljaa pakkanen hellittää,toivotaan ainakin niin.Ei muuta kuin Mukavaa Loppiaista sinulle ystäväni♥

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentistasi Tansku ystäväni! Oikein leppoisaa loppiaista myös sinulle!

    VastaaPoista
  7. Kyllä onkin suloinen,voi herttinen sentään!
    Kovasti suukkoja Sirulle!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentistasi vesimiesneuloo! Niin suloinen hän on ja suukottelen häntä tosi paljon, mutta suukkoja myös Manulle!Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...