22.2.2018

22.2.2018

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

UUSI NÄYTTÖ JA MUUTAKIN ASIAA

Tänään on keskiviikko ja 6. päivä huhtikuuta. Miten nämä päivät lentävätkään ohitsemme kuin pian palaavat muuttolinnut. Eilen paistoi aurinko ja tänään satelee vettä. Mutta lumet sulavat vauhdilla ja harjulla olevien puiden juurella on jo maata näkyvissä, jeee. Mitähän on jo viikon kuluttua?


Mutta eilinen päivä olikin hieman yllätyksellinen. Sillä aikaa kun minä kudoin...siis todellakin kudoin...ja ajattelin sitten tulla tänne koneelle, niin kuvaruutu olikin mustana. Vaikka heilutin hiirtäkin, niin ei mitään elettä. Laitoimme kiinni monet kerrat ja taas auki ja aina sama musta ruutu. Tänään rakkaani haki kellarista vanhan koneen ja kokeili, josko että kumpi on mennyt hajalle. No, eihän sekään toiminut eli ei tuonut mitään valoa kuvaruutuun. No, sitten piti vaan kutoa enemmän ja kun Sirukin oli aivan mahtavan rauhallinen, niin minä sain eilen ja tänään kudottua hyvinkin paljon "sitä jotain". Ja tänään rakkaani kävikin sitten hakemassa uuden ison näytön. Niin, kokeilinhan minä rakkaani läppäriä, sellaista aataminaikuista, jotta kun hiirtä vieritti, niin sivu kulkikin eestaas eikä pysähtynyt lainkaan. Mutta kyllä siinä hauskaakin piisasi! Vaan kun tämän näytön tuohon pöydälleni sain, niin johan elämä jälleen hymyili.
Kyllä tällä näytöllä passaa katsella vaikka elokuviakin, kun on tuumiakin jotain 21 ja laajakulma jotain.


Mutta siis minä olen kutonut tänään paljon ja huomenna jatkan. Ja vasta kun työ on valmis, niin laitan kuvia, jos haluatte.
Eilen sain onneksi skannattua vanhoja kuvia ja laitan tännekin joitakin. Samalla toivottelen teille kaikille mukavaa illan jatkoa ja hyvää yötä!

Tämän enkelin skannasin Enkelikirjastani...

...ja tässä on rakkaan äitini omakätinen kirjoitus muistialbumiini.

4 kommenttia:

  1. Voi mikä aare tuo muistokirjasi onkaan...Ihana!!! Monet muistot varmasti tulvivat mieleesi kirjaasi selaillessa.
    Mukavaa iltaa sinne, vaikka harmaata onkin, kevät etenee:)
    tuksu

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos kommentistasi, tuksu! Kyllä tuo muistoalbumi on suuri aarteeni ja paljon ihania muistoja valahtaa mieleeni ja kaipaus lapsuuteeni.
    Leppoisaa illan jatkoa sinne teille, rakkaat ystävät!

    VastaaPoista
  3. Sinä saitkin uuden entistä ehomman näytön :). Minun työpuhelimeni ei sanonut aamulla sanaakaan (tai sanoi se "Nokia") ja taidan lähteä tästä aamuteetauon jälkeen atk-keskukseen :(.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Huopatossunen! Juu, sain tosi hyvän näytön nyt, joten kestää minkä kestää, mutta uusi se on ainakin. Sellaisiahan nämä laitteet ovat, että kestävät aikansa ja sitten vaan ovat hiljaa. Oikein leppoisaa päivän jatkoa ja pidä itsestäsi huolta!

    VastaaPoista

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...