22.2.2018

22.2.2018

lauantai 2. lokakuuta 2010

Unelmakodin lauantai 2.10.2010

Tänään on lauantai ja 2. päivä lokakuuta. Aamulla oli jälleen kova sumu, mutta nyt paistaa jälleen aurinko pilvettömältä taivaalta asteiden ollessa +12.

Tänään olen kutonut eilen aloitettua junasukkaa ja neuvoin myös tytärtäni hieman virkatun kukan teossa, jonka hän hyvin nopiasti oppikin. Hänen luonaan vierähtikin yli kaksituntinen rupattelu-käsityöhetki. Oli oikein mukava olla hänen ja Murun kanssa yhdessä. Kun hyppäsin hissiin ja tulin kotiin, niin täällä olikin jo lattee liki valmista eli hyvä ajoitus. Ja kaiken kukkuraksi rakkaani oli imuroinutkin täällä ja tuuletuskin oli erittäin hyvä. Kiitos rakkaani!

Sitten valmistimme marjapuuroa, joka edelleenkin jäähtyy odottaen hyvää vatkausta koneella. Myös rahkapannukakku on uunissa kypsymässä, joten herkuttelevien herrojen keittiö taitaapi olla pian valmis.

Mutta...mutta...mutta sitten olikin aika köntytä suihkuun ja vetästä tämä reikään tupattu räsy pois. No, tein työtä käskettyä ja niillä neuvoilla, jotka sain. Luulin, että siellä on ainakin metrin pituinen räsy, mutta sehän olikin vain muutaman sentin pituinen, joka oli helppo vetästä pois suihkun alla. Mutta siinäpä onkin selvä reikä, joten tulkoon vaan kaikki paha sieltä nyt pois. Tuota reikää siis kirurgini kaiveli lapiollaan, huhhuh. Mutta onneksi minä en nähnyt sitä, vaan tunsin sitäkin paremmin. Ajattelin silloin, kun kirurgi työnsi sitä laattaa tuonne reikään, että niin on kuin ennen vanhaan, kun (ikkunoiden) tuplien väliin tuupattiin vanhoja räsyjä ja sukkahousuja, jotta lämmin olisi pysynyt sisällä. Kun hän työnsi ja työnsi ja tuuppasi sitä laattaa sinne reiästä sisään, todellakin teki niin.

Mutta jospa tämä nyt tällä kertaa sitten alkaisi jo parantuakin. Mitään muuta hoitoahan tässä ei ole kuin suihkuttelu ja lappu päälle. Ja kun nämä laput pitää laittaa teipillä kiinni, niin minun hipiäni onkin niin reagoiva, että tulee teipistäkin ihottumaa, joten hoitoja riittää ainakin tässä huushollissa. Kun yksi kohta näyttää parantumisen merkkiä, niin toisesta kohtaa jo repsahtaa. Mutta tämähän on vain elämää ja on tosi ihanaa, kaikesta huolimatta. Ja jollain toisellahan voi olla asiat paljon huonommin kuin meillä.

Mutta nyt toivottelen teille kaikille, rakkaat ystävät, oikein leppoisaa lauantain jatkoa ja nauttikaa jokaisesta hetkestä ja pitäkää itsestänne ja toisistanne hyvää huolta!

9 kommenttia:

  1. Heh, kannatti lähteä vähäksi aikaa kotoa pois, viittaan imurointi/tuuletussysteemiin, mikä sillä aikaa tapahtui :)

    VastaaPoista
  2. Meillä aurinko on ollut piilossa!Sukkia minäkin teen,
    vaikka minullakin on kolme villatakin tekeleitä odottamassa!
    On vain pakko välillä tehdä muutakin!!)
    Aurinkoista viikonloppua!!))

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteistanne Neferi ja vesimiesneuloo!
    Juupajuu, Neferi kyllä kannatti, vaikka meillä rakakani siivoaa aina...siis AINA.
    vesimiesneuloo: tosi on , että on välillä ihan pakko tehdä muutakin kuin isoja ja vaativia töitä.
    Ja minä kirjoitan tätä kommenttiani nyt jo kolmatta kertaa eli kolmas kerta toden sanoo, jtoen katsotaas onnistuuko tämä tällä kertaa. Oikein leppoisaa illan jatkoa teille molemmille!

    VastaaPoista
  4. Toivotaan että haava paranee suihkutteluhoidolla ja pääsisit siitä vaivasta. Mukavaa sunnuntaita :).

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentistasi Huopatossunen! Uskoisin, että haava arpeuma paranisi tällä hoidolla. Mutta aikamoisen reiän se kirurgi teki siihen, mistä otti sen mädän pois. Mutta mukavaa sunnuntaita sinne teille kaikille!

    VastaaPoista
  6. Toiveikasta torstaita unelmakotiin ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  7. Kiitos, kiitos kommentistasi Tarina! Kuumetta, tulehdusta ja haavan arpeuma, siinä meikäläisen hoidot muiden lisäksi. Aurinkoista päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Minullakin alkaa tämä flunssa jo näyttää hellittämisen oireita mutta vielä välillä yskittää hirveästi joka tapauksessa vieläkin voimaton vai sanoisiko vetämätön olo.
    Mukavaa viikonjatkoa ja paranesemiin.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentistasi Tarikka! Hyvä jos flunssa alkaa vihdoinkin hellittää sinulla. Minulla kun on näitä monia sairauksia nyt päällekkäin. Mutta kyllä se hyvältä näyttää jo minullakin. Aurinkoista päivän jatkoa sinne teille kaikille!

    VastaaPoista

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...