22.2.2018

22.2.2018

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

MITÄPÄ MINÄ TEILLE KERTOISIN...MILLÄ TEITÄ ILAHDUTTAISIN...

Tänään on keskiviikko ja 15. päivä kesäkuuta. Aamu näyttää pilviseltä ja asteita on +12. Ja tämän päivän aikana on luvassa sadettakin. Onhan se ihanaa istua sisällä omassa tuolissaan ja vaikkapa kutoa tai virkata jotain ja samalla kuunnella, miten sadepisarat tanssivat ikkunalaudalla.




No, nyt on nautittu lattee ja syöty aamupala, joten tämän päivitykseni jälkeen lupaan siirtya omaan tuoliini ja uppoutua keskeneräisiin käsitöihini. Tiedän, että se on vaikea lupaus, mutta yritän nyt tänään pitää sanani, kun muulloin olen sanani syönyt.
Auto odottelee pihalla käyttäjäänsä, mutta kun satelee, niin eihän silloin voi nousta autosta edes pois katselemaan paikkoja ja kuvaamaan. Mutta onhan se päivä huomennakin ja...


Nyt juuri Siru kultamme pyytää taas lenkille, joten pappa lähtee ja sitten taas Siru on onnellinen. Hän kun osaa itse pyytää lenkille. Hän oli jo kello 5 jälkeen tänä aamuna ensimmäisellä lenkillään. Kyllähän näitä lenkkejä riittää, mutta onhan meillä (tai hänellä) aikaa.


Sitten me laitamme naudan piffit pannulle tahi uuniin ja njam, maiskis, tulee varmasti hyvää. 


Mutta nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa päivän jatkoa ja pitäkää itsestänne ja toisistanne hyvää huolta!

6 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa päivää sinne :) Mäkin täällä yritän saada sadepäivän kuluksi jotain mukavaa aikaan :)
    tuksu

    VastaaPoista
  2. Pirttipäivinä voi hyvällä omallatunnolla pistää äänikirjan pyörimään ja uppoutua tuhtailuun askarteluboxissa.
    Sukkelia puikkoja ja romanttista sateen ropinaa!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi tuksu! Täällä ei vielä ainakaan satele, mutta...on kiva virkata tuota villatakkia hieman valmiimmaksi. Mukavaa päivän jatkoa sinne naapuriin!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Tarina!Juu, pirttipäivinä ei saa tulla mökkihöperöksi, hehheh! Oikein mukavaa tuhtailua sinulle ja pian nähdään mitä olet tuhtaillut!

    VastaaPoista
  5. Tällaisena päivänä ei yhtään harmita olla töissä. Eikä tarvitse kastella kukkia töistä palattua, vaan voi keskittyä käsitöihin ;)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentistasi Huopatossunen! Ei varmaankaan työt harmita, sillä ne helteethän ovat vielä edessäpäin ja niin ovat useiden lomatkin! Siis, lomailmat ovat vielä tulossa!Villatakkiani minäkin virkkaan, siis en syönyt sanaani. Oikein mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...