22.2.2018

22.2.2018

keskiviikko 24. elokuuta 2011

BUENOS DIAS! FELIZ MIERCOLES! HYVÄÄ HUOMENTA! MUKAVAA KESKIVIIKKOA!


Miercoles - Mensajes y Imágenes!


Tänään on keskiviikko ja 24. päivä elokuuta. Aamu on hyvin sumuinen ja asteita on vain +10, mutta luvassa on +22 astetta, joten sehän on jo jotain.


Nyt on jo paljon asioita hoidettu poissaolomme varalta ja vielä pitää ostaa jotain ja eilen tilasin Cellbesiltä muutamia vaatteita tulevaa matkaamme silmällä pitäen. Asioita olen paljon tutkinut netistä ja olemme katselleet paljon paikkoja google mapsin kautta. Siellä on suuri Habanerasin ostoskeskus ja Lidlekin löytyi siitä aivan likeltä. Ja onhan siellä suomalaisiakin kauppoja ja ihana Asia shop, johon täytyy ehdottomasti mennä käymään. Mutta kyllähän siellä päivät kuluvat katsellen kauniita maisemia ja shoppaillen ja uiden. Mutta en minä teitäkään ketään unohda silti. Ja siestaa vietetään puoli kahdesta viiteen, joten silloin vain lepäilemme ja käymme kuvailemassa paikkoja jne. Ja toki aion myös kutoa siellä jotain, no, ainakin sukkia, sillä niitähän tarvii aina. Mutta paljon siellä näyttää olevan tutkimista ja tutustumista. Nyt odottelemme vain vuokrasopimusta, joka sekin tulee lähipäivinä, sillä netissä näkyy jo meidän vuokrausaika.


Täällä on aamuisin aika koleaa ja minun jäseneni tuntevat sen ja kaipaavat lämpöön. Mutta eiköhän tässä nyt vielä tämän pari kuukautta pärjäile täällä ja sitten lähdemme viimeisten muuttolintujen mukana Espanjan auringon alle, jossa on 300 päivää vuodessa aurinkoa. Ja palaamme sitten taas muuttolintujen kanssa yhdessä nauttimaan Suomen kesästä ja hyttysistä, kunnes taas lähdemme...


Lokakuu on yhtä juhlaa ja kun vielä lähdemme pois, niin se on vielä enemmän juhlaa. Miten kaikki sattuukin juuri lokakuulle? Sitten vietämme siellä myös joulun ja se on myös mielenkiintoista. Tiedän, että olemme valinneet hyvän paikan ja oikean ajankohdan ja toivon, että kaikki menisi myös suunnitelmien mukaan, mutta ainahan ei niin käy ja vastoinkäymisiäkin saattaa tulla. Mutta me olemme varautuneet sellaiseenkin. Espanjan kielen itseopiskelu on alkanut ja hyvin muistuu mieleeni se opiskeluni vuonna 1968, joten uskoisin vielä oppivani ainakin tämän espanjan kielen. Toki siellä pärjää englannillakin ja onhan siellä mahdollisuus mennä espanjankielen kursseillekin.


Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa keskiviikkopäivän jatkoa ja pitäkää itsestänne huolta!
 Tämän suolajärven likellä me saamme nauttia 5 aurinkoista kuukautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...