22.2.2018

22.2.2018

perjantai 9. syyskuuta 2011

48 PÄIVÄÄ JA SITTEN SUOMI JÄÄ VÄHÄKSI AIKAA...

Tänään on perjantai ja 9. päivä syyskuuta. Taivas on harmaiden pilvien peitossa ja välillä sateleekin hiljalleen. Asteita on +12, joten koleaksi vetää syksyinen sää ainakin tänään.


Jännitys ja matkakuume vaan kohoaa, mitä vähemmäksi päivät käyvät. Ja kovasti vieläkin tutkimme paikkoja, jonne menemme. Onhan se mukavaa päästä täältä ennustetun jäätävän talven lumoista pois lämpimiin maihin. Toki onhan sielläkin viileitä päiviä tai ainakin iltoja, mutta ei näin kylmiä kuin täällä. Siellä on myös ilmastointi ja lämmitys. Ilmastointi on hyvä olemassa kuumina päivinä, jolloin lämpö kohoaa yli +30 asteen.


No, kuten olen kait kertonut, niin pappa osti minulle lankaa...Novitan ihanaa Woolia, josta kudon sukkia itselleni...pitsipalmikkosukkia...no joo, ihan tavallisia sukkia ja maailman yksinkertaisimmalla ohjeella Dropsin malleista napattu.
Sukan varret ovat edistyneet hyvin ja toista olen myös tehnyt jonkin verran eli yhtä aikaa teen molempia samaan kohtaan, jotta ei tulisi väsymystä. Kuvaan ne, kun tai jos jaksan....muistan...ehdin...


Mutta muuten oloni on kuin maan matosella konsanaan, joka maassa ryömii tai voisin yhtä hyvin laulaa "nauran kuutamoon...hahhhahhhaaaa...."vielä tämänkin laulun esitän teille ennenkuin lähdemme...Jos vaikka sitten muistaisitte minutkin paremmin...hehhhehhehhheeeee!


Tänään pappa kultani keitti kalakeittoa eli oikein lohikeittoa pitkästä, pitkästä aikaa ja kylläpä olikin hyvää ja maukasta. Kiitos kultani! Kalakeitto on vatsalle hyvää. Hän teki ihan itsenäisesti K-kaupan hyvällä ohjeella sillä aikaa, kun minä ja Siru kultani nukuimme vierekkäin sängyssä. No, juu, kyllä Siru on nyt nostettu sänkyyn aamulla aikaisinkin ja nukkuu siinä lämpimässä turvallisessa paikassa pitkän tovin. Muuten nukkuu omassa Iglussaankin paljon. Mutta hän on kuin pieni lapsi, joka otetaan viereen ja sitten on taas turvallista nukahtaa.


Mutta nyt pitemmittä puheitta toivotan teille kaikille oikein mukavaa perjantai päivän jatkoa ja pitäkää itsenne lämpiminä!


                               Kaunista...
                   ...aika erikoinen puu ja kaunista katseltavaa...
Torielämän tuotteita....siellä pitää ehdottomasti käydä...


Adios - bye bye

2 kommenttia:

  1. Kiitos samoin sinne teille oikein mukavaa viikonloppua! Laitahan osoite mailissa, niin laitan sitten postiakin sinulle!

    VastaaPoista

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...