22.2.2018

22.2.2018

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

SYKSYISTÄ SUNNUNTAITA KAIKILLE!

Tänään on sunnuntai ja 2. päivä lokakuuta. Yöllä olivat asteet menneet jo pakkasherran puolelle, mutta päivällä on luvattu +13 astetta. Jospa toiveeni toteutuisikin, että lokakuu olisi aurinkoista ja melko lämmintäkin siihen asti, kunnes lähdemme. Mutta kylmyyshän se pakkaa tänne Suomeen ja Pohjolaan, se on vaan totuus.


Me nautimme eilen 11-vuotisen yhdessäolomme kunniaksi kakkua ja jäätelöä ja muistelimme yhdessä menneitä vuosia. Mitä onkaan sitten 11 vuoden kuluttua, niin siitä emme tiedä onneksi mitään. Ja mitä tapahtuu ensi vuonna, niin siitäkään emme tiedä mitään muuta kuin että suunnitelmia on valtavasti. Se jää nähtäväksi, että mitä niistä toteutuu.


Mutta me olemme täällä jälleen vaihtaneet pöydän paikkaa toisinpäin ja näin minä sain erittäin hyvän kirjoittamis/käsityöpaikan ikkunan äärellä ja katse suunnattuna suoraan yläviistoon harjulle. Nappasin myös joitain muutamia kuvia, jotta tällaiselta täällä nyt syksyllä näyttää.




Tällaiselta siis näyttää näkymät nyt syksyllä 2011. Vaahteran lehtiä on pakkaspoika puraissut ja ne ovat ruskeita. Koko ajan lentelee syystuulen mukana lehtiä nurmikolle. Luonto alkaa valmistumaan talven pakkasiin. Ja niinhän me ihmisetkin teemme. Mekin lennämme etelän aurinkoon pois täältä pakkasista ja lumituiskuista ja rännästä ja loskasta. Onhan tässä tullut jo vietettyäkin 66 vuotta täällä lumen ja jään maassa, joten hyvää tekee päästä jo lämpimiin maihin. Oijoi, miten odotankaan sitä päivää kun nousemme koneeseen ja saan sanoa rakkailleni "näkemiin ja hei hei" vaan ei "hyvästit", sillä palaamme jällehen. Ja se jälleennäkemisen riemu on ylitse muiden!


Minulla on tämä vihulainen flunssa edelleenkin ja nyt yritän ottaa oikein tehokuurin C-vitamiinia ja juon tyrnimehua. Jospa se alkaisi tästä jo helpottua! Huomenna lähdemme vielä shoppailemaan viimeisiä asioita ja sitten vaan lista, mitä otetaan ja mitä jätetään.


Sirukin ehtii täyttää jo 1 vuoden, joten sitäkin juhlitaan sitten hänen syntymäpäivänään. Ja onhan tässä paljon muitakin juhlia, mutta niitä juhlitaan sitten yhtäaikaa lähtömme kunniaksi.


Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa ja auringonpaisteista sunnuntain jatkoa ja hymyillään, kun tavataan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...