22.2.2018

22.2.2018

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

LISÄÄ KAUNISTA BRASILIAA JA MUITA KUULUMISIA

Tänään on sunnuntai ja todellakin jo 19. päivä helmikuuta. Näin se vaan on mennyt tämä Suomen talvi nauttiessa täällä toisella puolen maapalloa +29 asteen helteistä, auringonpaisteesta, lintujen laulusta sekä hymyilevistä ihmisistä, jotka todellakin jäävät ihaniin muistoihin. Täällä vaan nautiskellaan ja kuunnellaan kauniita Matin ja Tepon lauluja ja jotka sävelet on niin kauniita, että keinuttaa ihan itseänikin, joten on hieman vaikeaa kirjoittaakin, hm. No, täällähän tämä vanhakin ihan nuortuu!
Mutta niin, eilen me matkasimme Itun kaupunkia kohti, joten hieman kuvia matkalta jälleen.











Ja näiden muistojen myötä toivotan teille kaikille oikein ihanaa illan jatkoa sinne Pohjolaan ja muuallekin, jossa pian kömmitte nukkumaankin. Meillä täällä on päivä parhaimmillaan ja vasta puolessa. Ja voihan olla, että päivitän vielä illemmallakin näistä shoppailuistani!
 

4 kommenttia:

  1. Hei Hilkka!
    Kiitos kommenteistasi, täällä on todella kova talvi,,kovapakkanen ja lunta on tullut pilvin pimein,,mutta sisällä on lämmitä ja voi rauhassa tehdä käsitöitä,,
    kohta palaatte kotiin, mitähän Siru tuumaa kun näkee teidät, voi olla ettei edes tunne teitä..pian se tää aika vierähtikin,,
    Olisi ihanaa palmujen katveessa istuksia, ja neuloa,,
    Hyvää jatkoa teille sinne,, kauas,,,,,,,,,,
    terv,,,Pauliina..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Pauliina! Näinhän se Suomen talvi on meillä tällä kertaa vierähtänyt hyvin reissatessa täällä Brasiliassa ja pian taas Espanjassa. Sitten kun muuttolinnut palaavat Suomeen, niin mekin sinne sitten lennämme, mutta sydän jää tänne kauas kuin myös Torreviejaan, joten onhan se ensi vuosikin taas...Mukavaa sunnuntain jatkoa sinne teille kinosten keskelle!

      Poista
  2. Kiva kun poikkesit blogissani. Hiukan kateellisenä mietin teidän lämpötiloja kun täällä yövuorossa kahlaan lumihangessa. Viime yö oli melkoista tuulta ja tuiskua, nyt on kyllä ihan kiva ilma. Tuuli tyyntynyt ja lumisade lakannut. Pakkastakin vain pari astetta.
    Nautihan siellä auringosta ja lämmöstä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Sari! Blogissasi on aina mukava käydä katsomassa ihania käsitöitäsi ja lukemassa kuulumisiasi!Kyllä täällä lämmintä riittää ja välillä sopivasti sateleekin, joten kosteus on hyvä. Kyllä sydän jää tänne ystävieni luokse ikuisesti! Mukavaa päivää sinulle!

      Poista

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...