22.2.2018

22.2.2018

tiistai 21. elokuuta 2012

AAMUSTA SE PÄIVÄ ALKAA...

Tänään on tiistai ja 21. päivä elokuuta. Taivas on pilvinen ja asteita on vain +7 eli kolealta tuntuu. Mutta syksyhän se saapuu jo kaupunkiin. Pihlajanmarjat ovat jo punaisia ja sekin jo ilmoittaa, että syksy on tullut. Aika on mennyt kuin siivillä lentäisi ja muutenkin on olo niin kevyt kuin peipposella kevähällä.

Vuosi sitten odottelimme innolla lähtöämme Espanjan auringon alle 5 kuukaudeksi. Saimme kokea ja nähdä paljon mukavia asioita ja saimme käydä Brasiliassa asti tapaamassa vanhoja ystäviämme, joiden kanssa olen kirjoitellut jo 52 vuotta englanniksi tosin. Mutta sekin kokemus oli jälleen niin ihana ja muistot säilyvät ikuisesti.

Eilen sain taas uusia, ihania vaatteita Cellbesiltä, josta olen tilannut jo ainakin 15 vuotta. Ja nythän se on tullut aina helpommaksi ja helpommaksi, kun voi netin kautta tilata niin hyvin. Heillä on niin ihania ja hyviä vaatteita, että enpä osta mistään muualta. Nytkin yksi kivoimmista vaatteista oli haalaripuku kollegekankaasta ja se on lämmin. Nyt pitänee vain ostaa lisää hengareita, kun vaatteet lisääntyvät, mutta onneksi kaappitilaa on ja paljon.

Koska Sirulandian elämää on loppunut muuton myötä, niin vaihdoin blogin nimeksi nyt Elämää Väinönlinnassa ja sitäkin päivittelen aina silloin tällöin ja muutoinkin uudistelen näitä blogejani. Niin, nyt siis on ajatuksenamme viettää talvikin täällä Suomessa. Mutta ajatukset pyörivät myös uuden telkun ympärillä. Meillähän ei ole ollut telkkua nyt muutamaan vuoteen emmekä ole sitä edes kaivanneet, mutta nyt....Ensi vuonnahan me joudumme siitä kuitenkin maksamaan, joten miksi ei...Nekin on muuttuneet niin tyylikkäiksi ja niissä on yhdistettynä kaikenlaista mukavaa, jotta voi katsella elokuviakin, jeee. Sitä nyt harkitsemme puolin ja toisin.

Mutta nyt olen tehnyt tällaisia kuvia:




Nyt toivottelen teille täällä vierailijoille oikein mukavaa ja turvallista viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Hei, kiitos kommentistasi. Vuodatushan on ollut kauan pimeänä, joten vasta nyt muutaman viikon ajan on toiminut. Aioin jo laittaa muualle blogini, kuten moni muukin ehti tehdä. Sitä e tiedä miten nämä blogspotin blogit saisi omalle seurantasivulle.

    Blogeista jäi kuvat pimennyksen aikana pois vuodesta 2009 saakka, ja nyt pitäisi itse ne jaksaa laittaa uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei Susiemo! Juu, vuodatuksella on ollut vaikeuksia. Minullakin on pari blogia Vuodatuksessa, mutta en ole oikein kotiutunut siihen, kun tuntuu, että bloggerissa on kaikki paljon helpompaa. Mutta minä vaan jatkoin niitä vanhoja vuodatuksen blogeja enkä välitä menetetyistä. Siinä on kova homma laittaa kaikki kuvat uudestaan! Älä laita vaan aloitat siitä eteenpäin! Kirjoituksethan siellä on ja nehän on tärkeimpiä. Eiks jeh?

      Poista

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...