22.2.2018

22.2.2018

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

VÄSYNYT, MUTTA ONNELLINEN

Tänään on 21. päivä heinäkuuta, suvi sunnuntai, pilvinen ja kova tuuli heiluttaa pihapuita asteiden ollessa vain +13. Jokos se kesä on mennyttä? Ainakin kun näin ikkunasta kurkistaa ulos, niin hyvin syksyiseltä siellä näyttää.

Päivät kuluvat nopiasti, vaikka ei paljon tekisikään mitään. No, minulla menee aika tässä koneen ääressä, kun laittelin taas pohjiin uusia kuvia ym. Nyt odottelen vain, että saisin nämä kaikki koneet yhteen, joka helpottaa minua suuresti. Samalla kun kirjoittelen tänne, niin kuuntelen kuulokkeilla Spotifyita, jossa on aivan ihania kappaleita, myös ihania vanhoja, joita ei muuten kuule.

Mutta katsahdin sääennustuksia ja siellähän luvataan vielä yli +20 asteen päiviäkin vielä jonkin aikaa, joten odotellaanpa kesää uudestaan. Olen minä yrittänyt soitella hanuriakin, mutta sitten kohoaa verensokeri ihan kummasti, joten pidän välillä paussia. Kun tuo verenpaine taas tuppaa aamullakin olla koholla nukutun yön jälkeen, joten kaikki ei ole hyvin vieläkään. Ja tähän väsymykseenhän kukaan ei voi mitään! Mutta nyt odottelen vain syksyä ja sitten me nousemme jälleen pilvien yläpuolelle ja nautimme Espanjan auringosta ja iloisesta elämästä.

Olen kuitenkin onnellinen, että reissumme meni tosi hyvin ja sääkin oli mitä mainion matkustamiseen. Ja olihan se kiva käydä taas synnyinkaupungissakin Kotkassa, joka on muuttunut toki hyvin paljon. Mutta sinne en todellakaan kaipaa enää, sillä viihdyn siellä, missä on koti ja rakkaat ihmiset, siis vaikka toisella puolella maapalloa.

Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein ihanaa sunnuntaita!



2 kommenttia:

  1. Niinhän se on, että koti on siellä, missä rakkaat ovat!
    Varmasti on ihanaa odottaa matkaa lämpöisempiin, kun täällä alkaa syksy painaa päälle.
    Meidän tuttavapariskunta lähtee 3 kuukaudeksi Alyniaan. Itse en Turkkiin ole ihastunut, ehkäpä Kreeta on se minun sielunmaiseman paikka.
    Mutta tässä elämäntilanteessa ei pitkäksi aikaa voi täältä lähteä, lastenlapset kun vielä tarvitsevat meitä, välillä aika paljonkin :)
    Toivotaan, että sinunkin terveys lähtee nousuun, kuten lentokone konsaan :)
    Mä meen 24 päivä taas tutkimuksiin, kun verensokerit ne ei pysy kuosissa mullakaan :(
    Halaus täältä sydänhämeestä sinne!
    tuksu-ystäväsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi tuksu! Mekin kävimme viime syksynä Turkissa, mutta ei se kiehtonut, mutta Torrevieja on parasta meille! Sinne se veri vaan vetää aina uudelleen ja uudelleen. Kyllä se elämä vielä hymyilee ja kunhan tulee se "honeymoon", niin johan on suu leveänä, kun pääsee aurinkoon! Mukavaa viikkoa sinulle ja Ahdille myös!

      Poista

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...