22.2.2018

22.2.2018

torstai 3. maaliskuuta 2011

VOI, VOI NÄITÄ AIKOJA...

Tänään on...(miettii hetken) torstai ja 3. päivä maaliskuuta. Ulkona on plusasteita ja aurinkokin on paistanut pilvettömältä, siniseltä taivaalta.


Eilen nuorisomme lähti meiltä hiihtolomaa viettämästä ja tulevat sitten taas ensi viikolla uudestaan. Mutta hiljaisuus tuli Sirulandiaan, aivan kuin olisi ollut hautajaisissa. Mutta elämä jatkuu nyt näin ja pian taas lapsukaiset palaavat mummilaan.


Tänään rakkaani haki kirjastosta Toivelaulukirjoja, joten pääsin pitkästä aikaa soittelemaankin ja sekös tuntuikin hyvältä. Sain myös tyttärelleni jo kolmannet sukat valmiiksi, joten piakkoin paketti lähtee nyt kohti Poria. Nyt pitänee aloittaa kutomaan jälleen lisää sukkia, sillä tarvitsijoita on aika monta.


Tässä päivänä muutamana taaksepäin satuin näkemään ikkunasta tällaisen luonnon muotokuvan tuolla korkealla koivun oksalla.



Meillä on ollut myös ongelmia tietokoneen kanssa, kun emme päässeet nettiin, koska meillä on DNA ja sen verkostoa ei ilmeisestikään ole täällä lähellä. Tämä on ollut niin hidasta nettiin menoa jos menee ollenkaan, että enpä ole voinut päivitellä blogejanikaan. Mutta jospa operaattorin vaihto auttaisi, joten pitääpä miettiä sitä.


Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa viikonlopun odotusta!

8 kommenttia:

  1. Helena: Täällä naapurissa pelittää ainoastaan Sonera :/
    Mukavaa viikonloppua sinne, levähtäkää välillä!
    Niin ihania kun nuo lapsoset onkin, vaatii se voimia pyörittää arkea heidän kanssaan :)
    tuksu

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi tuksu ystäväni!Meidän pitää vaihtaa siis Soneralle, juu, kiitos! Minä sain tartunnan lapsenlapsestani, jolla oli flunssa ja nyt se on siis minulla. Siirryn siis enemmän levon puolelle! Mukavaa viikonloppua myös teille kaikille!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia täällä taas♥,minä olin Soneralla vaan vaihdoin Saunalahteen,on nopeempi,kuin Sonera ainakin täälläpäin!
    Se on hyvä välillä levätä,kun katras lähti pois vähäksi aikaa,rentoudu ja nauti olostasi ystäväni♥
    Mukavaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kiitos kommentistasi Tansku ystäväni! Nyt olen flunssassa, kun se on näköjään tarttuvaa. Lepäilen nyt vaan kun olo on aika karmea! Mukavaa viikonloppua sinne teille!

    VastaaPoista
  5. Tulin toivottamaan mukavaa viikkoa. Me matkataan viikoksi Lappiin ilman tietokonetta.

    VastaaPoista
  6. Mukavaa viikkoa myös teille molemmille ja nauttikaahan siitä viikostanne! Minä olen huonossa kunnossa.

    VastaaPoista
  7. Kiitos, kiitos ja leppoisaa Naistenpäivän iltaa myös sinulle!

    VastaaPoista

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...