22.2.2018

22.2.2018

tiistai 10. tammikuuta 2012

VIHELIÄINEN TULEHDUS JA ÖTÖKÄT

Hupsista vaan, tänään on jo 10. päivä tammikuuta. Aurinko paistaa
siniseltä taivaalta ja asteita on +21. Onpa tämä aika vierähtänyt
nopiasti ja pian on kotiin paluun aika. No, onneksi ei sentään vielä. Ja
tämähän on meidän 11-vuotis häämatkamme, joka jatkuu...jatkuu vaan.
Mutta harmikseni minä sain jälleen tulehduksen ja se oli tosi yllätys,
sillä en oikein tunnistanut oireita. Minulla oli ensin jalkapöydässä
ihottumaa, joka onneksi oli vain allerginen reaktio sandaalien remmistä.
No, saimme lääkärin kotiin ja hän antoi hyvää voidetta, joka parantaa
hyvää vauhtia ihottuman pois. Ja siinä samalla sitten ilmenikin, että
tulehdushan se jälleen jylläsi, joten olihan tässä nyt jo kuukausi
väliä, kuten on ollut jo pitkän, pitkän aikaa eli joudun syömään monta
antibioottikuuria vuodessa. Mutta onneksi lääke alkoi vaikuttamaan jo
muutamassa päivässä. Mutta samaan aikaaan nuo viheliäiset, pienet,
äänettömät ötökät imivät minusta verta ja jättivät laajan punaisen ja
turvonneen merkkinsä jälkeensä. No, siihen sain sitten eri voidetta ja
antihistamiinia taas 5 päivää sisään. Kyllä olen nyt levännytkin, kun
kaksi kuuria on päälläni. Vaan nyt näytetään jo vihreää valoa ja
turvotukset jaloissani ovat poissa, turvotukset, joihin ei kukaan
lääkäri ole Suomessa puuttunut moneen vuoteen. Tosin muutin
ruokavaliotani hieman, joten en syö enää maitotuotteita lainkaan, koska
niissä on laktoosia. Mutta syön vain rehuja, kaalia ja porkkanaa,
tomaattia ja omenaa ja soijamaitoa ja vatsani voi hyvin ja minä voin
hyvin. Siispä tällaista kuuluu minulle nyt ja tänään kävelin jo taas 100
metriä aivan ilman tukea, joten tavoitteeni alkavat täyttyä enkä aio
lannistua. Mutta kuvia en ole nyt näiltä alueilta enää ottanut, joten
saattepa tyytyä päivitykseen tylsään ilman kuvia. Nyt toivottelen teille
kaikille oikein ihanaa päivän jatkoa siellä Suomen pakkasissa ja
muuallakin maailmassa!

7 kommenttia:

  1. Yritin jo kerran, vaan yritän uudelleen
    Kirjoitin:
    Mulla oli semmoinen tunne, että jokin on vialla.
    Onneksi vointiani on nyt parempi.
    Kävelysi kuulosti ihanalle!! Onnea!
    tuksu-ystäväsi täältä kaukaa

    VastaaPoista
  2. Ikävä että sait tulehduksen taas vieraaksesi mutta hienoa että voit jo paremmin.

    Mukavaa tammikuun jatkoa sinne lämpimään :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanasta kommentistasi tuksu ystäväni! Nyt jatkan taas kävelyä vähin erin pikku hiljaa! Oikein mukavaa päivän jatkoa sinne teille!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Huopatossunen, ystäväni! Täällä on juu aika lämmintä päivällä siinä +20 astetta tai hieman enemmänkin. Leppoisaa päivän jatkoa sinne teille!

    VastaaPoista
  5. Pikaista paranemista ja sisukkuutta kävelyharjoituksiin!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kannustuksesta Taruna ystäväni! Täällä on aika koleaa tänään ainakin ja eipä ole kunnon tamineita mukana. Mutta jospa huomenna jatkan kävelyä, kun eilen kävelin jo 100 metriä ilman tukea. Oikein ihanaa päivän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...