22.2.2018

22.2.2018

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

TINO SAI HOUSUTKIN...

Tänään on sunnuntai ja jo 4. päivä marraskuuta. Sää oli aamulla sumuinen, mutta nyt on aurinkokin jo uskaltautunut kurkistelemaan pilvien raoista. Nyt huomaan, että ilta alkaa hämärtää ja joulukin jo lähenee ja luo lämpöään. Meillä siivottiin tänään ja samalla vaihdoimme jouluverhot ja laitoimme valkoisen, huurteisen joulukuusenkin jo juhlistamaan tätä joulua. Olihan se ihanaa suunnitella joulutavaroiden laittoa, kun oli oma rakas, joka sen sitten toteutti. Ja nyt tämä samainen  oma, kulta rakkaani moppaa kaikki huoneet, jeee.

Mutta nyt pidän ainakin pientä paussia, kun eilen kudoin Tinolle housut ja sain ranteeni kyllä niin kipiäksi, jotta rakkaani voiteli sitä mobilaatilla ja kääre päälle. No, nyt kun aloittelin taas uutta työtä, niin johan vasen käteni osasi vihotella. No, onneksi pääsen ensi torstaina jo kuvaukseen tai siis tämä käteni pääsee kuvaukseen, jotta tiedän sitten, mikä sitä vaivaa.

Mutta taas on vaihdettu nukke/käsityöhuoneenkin järjestystä, joten kuvia sitten myöhemmin. Nyt kuitenkin tuntuu, että huonekalut löytävät pikku hiljalleen omat paikkansa.

Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa ja rauhallista pyhäpäivän viettoa!

 Tino sai housut etulapulla höystettynä...

 ...ja samoin henkseleillä, kuten ennen vanhaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VIIMEINKIN PÄÄSEN TÄNNEKIN BLOGIINI

Tänään on sunnuntai ja 22.11.2020. Aurinko laskee ja tulee hämärää. Olen onnellinen, kun pääsen tänne blogeihini pitkästä aikaa. Kirjoitan t...